— Tarkoitatko, että minä, joka kunnioitan taloasi läsnäolollani, vartoisin potkua, ensi viittauksesta minä pyyhkisin nämä tomut jaloistani, ja kääntäisin selkäni seuralle, johon minun ei olisi milloinkaan pitänyt nokkaani pistää…
Rouva juoksi itkien ulos; herra seurasi häntä. Vieraat nousivat ja vetäytyivät eteiseen. Viimeinen urho, kapteeni, täytti madeiralasin ja tyhjensi sen levollisesti, osoittaen sillä, ettei hän paennut, vaan oli valmis taisteluun. Mutta kun kukaan ei tullut, sytytti hän sikarin, ja meni tyhjään eteiseen, jossa palvelustyttö auttoi nutun hänen ylleen. Nipistettyään tätä leuvasta ja kysyttyään hänen nimeään, hoiperoi kapteeni ulos porraskäytävään.
Mutta rouva oli heittäytynyt raivoissaan vuoteelleen.
— Niin, miksi kutsut tuollaisia univormuun puettuja jätkiä? lohdutti mies.
— Oi voi, eivät he jätkiä ole, mutta sinä kirjoitat lehteen kuin jätkä, ja siksi ei kukaan kunnon ihminen tahdo tulla meille enää.
Siinä vaimon koko mielipide hänen toiminnastaan. Hän tunsi sen jonkun verran ennestään, mutta vaimo oli niin usein kuullut itseään juhlittavan miehensä hyvänä hengettärenä, että olisi kernaasti tahtonut osan takia olla niiden kirjoitusten innostajana, jotka otettiin suosiollisesti vastaan. Tämä hänen avomielinen tunnustuksensa siitä, että halveksi miehensä mielipiteitä, sattui kuin isku vasten tämän kasvoja juuri nyt, jolloin hän tarvitsi hyväksymistä, mutta hän ei voinut suuttua vaimoonsa, joka kuitenkin oli vienyt hänet piireihin, joissa hän ei tahtonut olla.
Hän meni saliin, jonka huomasi tyhjäksi; jäljellä oli vain mullin mallin oleva pöytä; palvelijat odottivat, ja hän häpesi heitä. Vieraat olivat poistuneet hyvästiä sanomatta. Koti oli tahrattu, ja hän itse kärsinyt häväistyksen, nöyryytyksen. Mutta tällä hetkellä hän päätti puhdistaa talon, eikä enää taipua naisensa turhamaisuuteen. Se särkisi hänen vaivaisen onnensa, joka oli vain kuviteltua, mutta sen piti tapahtua.
Hän pukeutui päällysvaatteisiin lähteäkseen lehteen. Siellä hän sai tiedon kanteesta, ja se valaisi yhdellä erää hänen asemansa. Se oli sodanjulistus, ja iltalehdet olivat jo valmiina rynnäkköön. Ei enää sovittelua; ei enää harhaluuloja eri luokkien välisestä sovinnosta; ylemmät olivat voitolla ja saatuaan sotajoukon ja ylimääräiset valtiopäivät, aloittivat he taistelun.
* * * * *
Päivää ennen vankilaan menoaan hänellä oli kohtaus vaimonsa kanssa, joka rikkoi heidän välinsä. Tämä vaati, että mies pyytäisi armoa, hänen takiaan. Hänen siitä kieltäytyessä vaimo selitti, ettei sellainen ollut mies eikä mikään; sillä mies uhrautuu vaimonsa tähden.