Toimittaja Gustaf Borg, tohtorin vanhempi veli, istui toimituksessa poltellen aamusikariaan ja koki kirjelaatikkoa. Kirjelaatikko on kummallinen kapine, sillä se on suljetussa läkkilaatikossa tuotu posti, jonka avain on toimittajalla. Tuossa pienessä laatikossa on toimituksen salaisuudet: vastaukset, lähetetyt kirjoitukset, anomukset; nimettömät kirjeet, hävyttömät postikortit; ja tämän laatikon synnyn aiheuttivat juuri avonaiset postikortit, jotka joutuivat vahtimestarien ja muiden käskynalaisten luettaviksi, mikä seikka herätti heissä ylenkatsetta toimittajaa ja lehteä kohtaan, sekä antoi heille tuttavallisuuteen perustuvan ylemmän aseman.
Pitkäaikaista harjoitusta oli vaatinut, että päällikkö ei raivostunut joka kerran laatikkoa avatessaan; ankaran hikoilun se tosin maksoi, mutta hän oli viimein saavuttanut sellaisen taidon kirjeiden avaamisessa, että näki heti käsialasta, allekirjoituksesta ja muusta, tarvitsiko hänen lukea vai viskata paperikoriin.
Tänään sujui tämä toimitus hiukan hitaammin kuitenkin, sillä ensi kerran lehden elinaikana sai toimittaja avonaisia kortteja, joissa oikeistolaiset, perheenisät ja yhteiskunnansäilyttäjät ylistivät ja kiittivät häntä senvuoksi, että hän eilisessä numerossa oli tarttunut aseisiin sosialismia vastaan.
Gustaf Borg oli nimittäin syntynyt vuosisadan keskivaiheilla, ja oli elänyt 1890-luvulle säilyttäen 40-luvun vapaamielisiä ihanteita, joihin kuului: perustuslaillinen yksinvalta (tai mieluimmin tasavalta), uskonvapaus, yleinen äänioikeus, naistenvapauttaminen, kansakoulut, venäläisviha j.n.e. Hän oli ollut näkemässä, kuinka eduskuntajärjestelmä muutettiin 1866, ja uskonut Tuhatvuotisen valtakunnan tuloon. Mutta se ei tullut. Laskelmat, joihin oli luultu voitavan luottaa, osoittautuivatkin erehdyttäviksi. Uudet vaalit 1867 johtivat nimittäin seuraaviin omituisiin tuloksiin: Aateli, joka ennen oli muodostanut eduskunnan neljännen osan, oli voittanut, ja havaittiin sen nyt muodostavan kolmannen osan, huolimatta siitä, että Ritarihuone oli kukistettu. Pappissääty oli supistunut neljännestä osasta kolmanteenkymmenenteenneljänteen osaan. Meidän paavikuntamme oli siis kadottanut maallisen valtansa. Porvarissäädyn luku oli alentunut neljännestä osasta kuudenteen osaan; ja talonpoikaissääty säilytti neljäs-osansa, mutta oli kaksikamarijärjestelmän kautta päässyt kuitenkin suurempaan valtaan.
Ritarihuone oli tosin kukistettu, mutta ensimmäisen kamarin enemmistön muodostivat virkamiehet ja sitten herraskartanonomistajat, jotka olivat enimmäkseen aatelismiehiä.
Valtiopäivät olivat siis pääpiirteissään samanlaiset kuin vanhassa Roomassa, patriiseineen ja plebeijeineen. Lähemmin tarkasteltaessa huomattiin tosin plebeijien olevan voitolla ja sen seikan täytyi ilahuttaa vapaamielistä; mutta vieläkin lähemmin tarkasteltaessa havaittiin plebeijit vanhoillisiksi.
Tässä Babelin sekoituksessa hämmentyi Gustaf Borg tykkänään. Hänen jonkun verran abstraktiset käsityksensä politiikasta houkuttelivat hänet uskomaan, että valtiopäivät pohtivat valtio-oikeudellisia teorioja, niiden tehtävänä kun päinvastoin oli pitää huolta kansalaisten tarpeista juuri sillä hetkellä. Hän oli takertunut omaan ansaansa alati puoltaessaan enemmistön oikeutta ja nähdessään nyt kansan valitseman enemmistön ohjaksissa. Ruotsi oli silloin maanviljelysmaa, ja senvuoksi maanviljelijät muodostivat enemmistön. Se oli johdonmukaista; ja nyt saivat talonpojat vuorostaan vanhemmat valituksensa käsiteltäviksi, vanhat vääryydet laillisen huomion alaisiksi. Tähän kaikkeen hän saattoi suostua. Mutta kun sama enemmistö tahtoi laatia lakeja kultuurikysymyksissä, määrätä mitä kansan tuli uskoa ja ajatella, kuinka nuoriso oli kasvatettava; ja kun he tahtoivat viskata vankilaan ne, jotka työskentelivät tulevaisuuden hyväksi, silloin hänen täytyi puuttua asiaan ja käydä plebeijiensä kimppuun. Mutta samalla hän joutui taisteluun itseänsä vastaan, ja alkoi horjua.
Tekijäin moninaisuus sotki laskelmat; sillä nähdessään uuden valtiomuodon heikontavan kuningasvaltaa, ei hän voinut olla kannattamatta plebeijejä, huolimatta heidän säästäväisyydestään, suvaitsemattomuudestaan ja hitaudestaan. Oli hetkiä, jolloin hän näki Vapaudenajan palaavan. Valtiopäiväthän eroittivat kuninkaan neuvonantajia; talonpojat olivat asettaneet valiokunnat, ennenkuin vaalit toimitettiin kamarissa; esitykset kuninkaan eläkkeen vähentämisestä uudistuivat tavan takaa, ja pohdittiin prinssien hovinpitoa.
— Nyt emme ole kaukana nimileimasimesta! virkkoi toimittaja eräänä valoisana hetkenään.
Kaikki vanhemmat poliittiset käsitteet hajosivat, ja suuri pesu keitettiin, missä rohtimet ja hienot palttinat yhtyivät, ja oli melkein mahdotonta eroittaa mustaa valkeasta, omaa toisen omasta. Oli jouduttu tähän suureen paradoksiin: vanhoilliset plebeijit ovat sentään kukistaneet kuningasvallan, ja tämä kolminkertainen sisällinen ristiriitaisuus vaikutti kuin sähköankerias: sitä ei voinut käsitellä osittain siksi, että se oli liukas kuin ankerias, osittain siksi, että se oli sähköinen. Sai iskun, jos koski siihen, ja se iski joka suunnalle, oikealle ja vasemmalle, ylöspäin ja alaspäin.