Mieliala oli painostava. He olivat viimein vakiutuneet, ja poikavuodet olivat ohi. Nyt heidän piti kärsimyksellä vahvistaa oppinsa ja valittamatta kestää seuraukset.
— Missä on Lundell, professori? kysyi tohtori, jonka piti saada syntipukki.
— Hän ei tule, vastasi Sellén. Hän on ritarikunnan-tähden ritari eikä voi kärsiä majesteettirikoksia.
— Siinä näette, mitä ritarikunnan-tähti on! Vastamerkki siitä, että on antanut päällysvaatteensa, myönyt nahkansa! Se ei ole niin viaton kuin sanotaan! kiivasteli tohtori.
Pastori vei Holgerin erikseen ikkunanpieleen:
— Terveisiä isältäsi!
— Mitä hän tekee, miten elää?
— Hän on jälleen kotona lasten luona, mutta ei ole entisellään. Tuo ansaitsematon paha maine, johon hän oli joutunut, ja nuo hirvittävät epäluulot, jotka syntyivät äitisi kuoleman johdosta, tuntuvat ahdistavan häntä, niin että hän luulottelee olevansa syyllinen.
— Tapaus ei ole ollenkaan odottamaton, vastasi Holger. Siihen aikaan kun luin lehtien hävyttömyyksiä itsestäni, aloin lopulta vähin uskoa, että olin tuo lurjus, joksi minut kuvattiin. — No, kuinkas Anders veli voi Långvikissa?
— Etkö sitä tiedä? — Hänhän matkustaa Amerikaan vuokra-ajan loputtua.