Pastori ei käsittänyt asiain yhteyttä, vaan luuli kaikkea pilaksi, niin että häntä ei liikuttanut se vastaisku, joka painoi toisten mieliä. Ja hän rupesi juttelemaan kaiken maailman asioista, vähäpätöisistä pikkuseikoista, joita toiset kuuntelivat miettien omia äänettömiä mietteitään.
Illallinen syötiin kaikessa kiireessä, ja hajaannuttiin pian, sillä tuo kirjava melu alhaalla salissa tuntui uhkaavalta, tukahuttavalta.
Tohtori ja veljenpoika läksivät kahden hotelliin, sillä Holger ei tahtonut enää nähdä kotiaan ennen vankilasta pääsyään.
— Vähemmistönä tänään, enemmistönä huomenna! puhui tohtori. Kokemus on sitäpaitsi opettanut, että se, ken metsässä vaeltaessaan on luullut kulkeneensa harhaan, joutuu äkkiä matkan määrään. Ranskan vallankumous saattoi syttyä vain Ludvig XV:nnen hallituksen jälestä. Sen parempi, mitä huonompaa. Sitäpaitsi tämä on vain lepoaikaa; hihnaa hellitetään ja ruokahalu palaa jälleen, käännyttäessä tuuli on puhaltava purjeita vastaan, ja sinä olet näkevä, että vene kohta muuttaa suuntaansa. Minusta tuntuu kuin kuljettaisiin lausumassa jäähyväisiä kaikelle vanhalle, josta kohta on erottava; kaikki käy silloin niin rakkaaksi, jota on pitänyt vähemmässä arvossa. Uusi vuosisata saapuu uusine sukupolvilleen, ja uusine ajatuksineen, ja silloin on kaikki tämä kuihtunut itsestään. Ryömi nyt, Holger, koteloosi. Palaa jälleen siivekkäänä, niin lähdemme lentoon! — Ja nyt! Terve mieheen! Ja hyvää yötä.
He erosivat, tuskaa tuntematta, ilman suuria sanoja, mutta totisempina kuin milloinkaan ennen.
VIIDESTOISTA LUKU
Oopperakellarissa
Oli kulunut jälleen pari vuotta. Tohtori Borg ja toimittaja Holger istuivat eräänä iltapäivänä uudessa Oopperakellarissa. Holger Borg ei ollut entisellään; nuo kolme vankeudessa viettämäänsä kuukautta olivat vaikuttaneet kummasti häneen. Oli tapahtunut jotakin, josta hän ei tahtonut puhua; ja hänen kasvonsa olivat jäykistyneet niin, että hän ei vainut hymyillä; hänessä oli sisällisesti jotakin jäätynyttä, ja jokin hermo näytti häneltä katkenneen. Mutta virkeissä edistyspyrkimyksissään hän pysyi: ero oli kuitenkin havaittavissa siinä tavassa, jolla hän nyt kohteli uskonnollisia ihmisiä. Hän ei pilkannut enää, ei herjannut myöskään, hänen iloinen uskonsa maailmankoneistoon, jolla ei ollut koneenkäyttäjää, oli haihtunut, eikä hän voinut selittää enää ihmisten kohtaloita eläintieteen avulla.
Vuosi oli sama, jolloin maailmassa alkoi kummitella. Nähtiin merkkejä ja ihmeitä, salaperäisiä kuolemantapauksia, kaukoaavistuksia, ennustuksia. Ja rintaman-muutoksia tapahtui: uskovaiset kävivät uskottomiksi, ja valistusopin miehistä tuli uskovaisia. Itse tiede meni päin mäntyyn: Kockin miljoona-lymfa ei pitänyt paikkaansa; ei keksintöjä eikä edistystä, kähnimistä vain; mutta silloin saapui viesti Amerikasta, että hopeasta ja kuparista tehtiin kultaa, ja että oli muodostettu yhtiö, jonka suojana olivat nuo suuret nimet Edison ja Tezla. Tätenhän kemia oli lopussa ja alkemia tuli sen sijaan.
Kerrottiin, että Parisissa oltiin panemassa vireille noitajuttuja; kääntymisiä katolilaisuuteen huomattiin; kaunotaiteet olivat hyljänneet naturalismin ja kallistuivat mystillisyyteen kuten kirjallisuuskin. Maailmassa kiehui ja kävi, mikä ennusti uutta.