— Niin, nyt Ruotsi sai yhden pyhimyksen lisää! lopetti tohtori Borg. Hän oli ruotsalainen sielultaan ja sydämeltään, heidän perikuvansa; diletantti, joka ei saanut mitään valmiiksi; kuivakiskoinen ajattelija, joka filosofoi tyhjää; laulaja, jolla ei ollut ääntä; kirkui äänensä ensimmäisestä bassosta tenoriksi; alkoi vastustuspuolueen miehenä, päätti päivänsä Ruotsin Akatemiassa; oli alussa espanjankärpänen, lopuksi valkea laastari. Barrabashan se on, joka makaa hymyillen laatikossa; mutta pappi luulee häntä ristiinnaulituksi! — — — kuulkaa, miten hän suostuttelee uskonkappaleita; mutta kuulkaa, kuinka kuudestoista tuoli narisee; liukkaita sanoja kuin sokerivesi kynttilän valossa. He itkevät! Aivankuin Voltaire'n kortinpelaajat, jotka itkivät Homeroksen kuolemaa! Tiedätkö, että tuollainen jäte nimitti äskettäin vainajan meidän Homerokseksemme, vaikka tämä ei ollut kirjoittanut Iliadia eikä Odysseiaa; hänen elämänsä oli kyllä Odysseia siinä suhteessa, että hän oli poissa niin kauan, ja hänen kotia tullessaan olivat kosijat valloittaneet hänen talonsa. — Toivotammeko rauhaa hänen tomulleen onnitellen itseämme siitä, että yksi aikakausi hänen hahmossaan on saanut kolme lapiollista multaa; aikakausi, joka oli suuren vallankumouksen vihollinen; jonka kielteisenä ja vähemmän kunniakkaana tehtävänä oli ehkäistä.

Tohtori läksi urkujen soiton alkaessa, sillä hän ei voinut kärsiä sitä soittokonetta.

Ester ja Max jäivät paikoilleen.

— Niin, virkkoi Max; kunnon tohtorimme katselee asioita 80-luvun valossa, mutta unohtaa, että elämme nyt 90-luvulla. Hän ei ymmärrä uutta aikaa, joka tekee tuloaan; hän ei ymmärrä meitä nuoria; sillä jos hän olisi kuullut äskeisen keskustelumme, niin hän olisi sanonut sitä — niin, mikä tuo kaunis selittävä sana olikaan?

— Hermostuneisuus!

— Niin, sehän se oli! 80-luvulla sairastettiin vatsakatarria, joka oli pelkkää tyhjää puhetta; nyt vaivaa hermostuneisuus ihmisiä. Kullakin ajalla on omat vammansa, jotka näyttävät riippuvan sielullisista muutoksista, aivankuin lasten selittämättömät sairaudet kasvavassa iässä. "Hän kasvaa", sanotaan. Niin, me olemme kasvaneet, ja olemme senvuoksi sairaita. Mitä on umpisuolentulehdus? Se lienee eläimellisen elimen sairautta, joka on käynyt tarpeettomaksi ja leikataan senvuoksi pois. Toivon, että kaikki eläimellinen voitaisiin leikata pois; ja katsos, senvuoksi en tahdo kieltää, että tunsin toisinaan myötätuntoa vainajaa kohtaan, jonka pieniin voimiin oli yhtynyt hyvä tahto ja ylevä pyrkimys. Tohtorimme sitävastoin — niin, hän oli aikansa lapsi, mutta se aika on ohi, minulle hän on vieras ja jo vainajien joukossa oleva. Hänen nuoruutensa ihanteet ovat osaksi lakanneet olemasta ihanteita, siksi että ne ovat toteutuneet; ja ihanteiden tulee olla edessäpäin. Mutta vaarallisinta tohtorissa on se, että hän on käynyt jo ehkäisijäksi. Hän pelkää nuorisoa, eikä tahdo kuulla puhuttavan uudesta. Hän on vetänyt rajaviivansa; tähän saakka, mutta ei siitä yli. Sensijaan, että koettaisi selittää jokapäiväisen elämän selittämättömiä seikkoja, hän sivuuttaa ne. Hän, joka uskoo lainalaisuuteen ja järjestykseen, uskoo kuitenkin sattumiin; sehän on ajatustavan heikkoutta, että samassa henkäyksessä kieltää väitteensä. Hän, joka uskoo kehitykseen ja kasvamiseen, tahtoo evätä sielunelämältämme mahdollisuuden kehittyä korkeampiin kykyihin. Hän uskoo langattomaan sähkölennättimeen, mutta kieltää sielun kyvyn asettua toistensa yhteyteen välimatkan päästä. Kunnon tohtorimme on hieman yksinkertainen. Holger sitävastoin voi kasvaa; hän näyttää tehneen muutamia havaintoja vankilassa, mutta ei ilkeä puhua niistä, ja arkailee, että häntä hymähtäen sanottaisiin mystikoksi; ja hän tietää sitäpaitsi, että hänen lehtensä kuolisi sinä päivänä, jona hän koskettaisi sitä kieltä. — — —

Tiedät itse; en saa painetuksi sitä, mitä kirjoitan, sillä sitä sanotaan hassutukseksi; ja minä saan varrota, kenties käydä perikatoon matkalla…

Nyt läksi saattojoukko kirkosta.

— On omituista nähdä, sanoi Ester, miten niin erilaiset puolueet ovat yhtyneet kunnioittamaan vainajaa.

— Niin, ystäväni, se voi merkitä sitä, että kaikkien mieliin on painunut muisto Tuonpuoleisesta, ja että ylhäinen vetää luoksensa. Voin lukea hänen elämänsä ristiriitaisuudet ja tehdä yhteenvedon räikeistä ristiriitaisuuksista, mutta siihen vaaditaan kasvatusta ja itsensä voittamista.