— Silloin kukistamme sinut perustamalla kilpailijan!

— Onko se veljen puhetta!

— On, rehellisen veljen, joka ei siedä suvunsuosintaa eikä puolueellisuutta, joka asettaa oikeuden yläpuolelle veljenmaljaa, ja yleisen hyvän yläpuolelle yksityistä.

— Olet unhoittanut, että menetät rahasi, jos kukistat minut!

— Sitä en ole unhoittanut, mutta minulla on enemmän rahaa kuin luuletkaan, enkä joudu niin muodoin perikatoon. Saat miettimisaikaa huomiseen kello 12. Hyvästi!…

Tohtori meni ulos ovesta, ja toimittaja jäi yksin hautomaan raskaita ajatuksiaan.

Hänet oli virkajättönä, aikansa palvelleena heitetty tunkiolle, hänet, joka oli ottanut osaa aineelliseen uudestiluomiseen jälkeen 1850:n. Hän muisti ensimmäisen rautatienkaistaleen 1852; muisti sähkölennätinlinjan avaamisen 1853; ensimmäisen kaasulyhdyn 1854; ensimmäisen postimerkin 1855, ja puhelimen ja sähkövalon tulon hän oli nähnyt 80-luvulla. Mutta hänen nuoruutensa valtiollisista ihanteista olivat, kuten tavallista, vain muutamat toteutuneet, useimmat olivat rauenneet tyhjiin ja kadonneet kuin ojaan langennut itämätön vilja; muutamat olivat toteutuneet toisin kuin hän oli uneksinut, ja olivat niiden seuraukset olleet toiset kuin hän oli laskenut. Ajan kuluessa oli ilmestynyt uutta, jota hän ei ymmärtänyt ja jota hän pelkäsi. Niinpä hän ei ymmärtänyt suurta työväenliikettä, sillä hän ei ollut huomannut, että maa näinä neljänäkymmenenä vuotena oli alkanut muuttua maanviljelysmaasta teollisuusmaaksi; hän nimitti työväenpuolueen johtajia kiihoittajiksi ja anarkisteiksi, vaikka he juuri työskentelivät lainlaadinnan ja järjestyksen aikaansaamiseksi näiden järjestämättömien joukkojen keskuudessa. Hän ei ymmärtänyt nuorison pyrkimystä vapauteen ja edesvastuuseen, itsetoimintaan ja itsemääräämisoikeuteen, ja senvuoksi hän kaatui. Sehän oli traagillista, sillä autettavissa ei ollut se, että aika rajoitti ihmishengen kasvamismahdollisuuden; eikä hän kaatunut omasta syystään, vaan elämän lakien vuoksi.

Olihan hän aina ajatellut, että poika seuraisi häntä, mutta että tämä työntäisi hänet syrjään ja tällä tavalla, se oli raskaampaa kuin koko elämän katkeruus.

* * * * *

Hän sulki kirjoituspöytänsä ja läksi ulos matkustaakseen maalle ja miettiäkseen siellä, minkä päätöksen tekisi. Hän oli nimittäin muutaman vuoden omistanut maatilan saaristossa, missä hän eli suurimman osan vuotta perheineen.