KOLMAS LUKU
Storöläiset
Toimittaja Gustaf Borg seisoi pienen saaristolaivan etukannella, joka meni Storöhön, missä hänen maatilansa oli; mutta järkytetyssä mielentilassaan hän olisi toivonut olevansa näkymätön, tai hätätilassa sokea ja kuuro.
Kaksi vierasta herraa istui hänen läheisyydessään, ja hänen täytyi kuunnella heidän vuoropuheluaan.
— Kaunis kaupunki se Tukholma joka tapauksessa on, mutta vaikuttaa kuitenkin liian koristeellisesti, sillä se on liian suuri ja loistava edustaakseen autiota maata.
— Autiota?
— Juuri niin, olen tehnyt vast'ikään tarkastusmatkan kautta koko Ruotsin, olen näet erään henkivakuutusyhtiön tarkastaja; ja minä kuljin monen maakunnan lävitse näkemättä ihmisiä; istuin junassa itse viidentenä miehenä; asemilla oli kuolonhiljaista. Tullessani suureen kaupunkiin löysin sieltä pelkkiä virkamiehiä; milloin maaherran, piispan, everstin, esikuntanaan pormestari, raatimiehet, postimestari, telegraafikomisario — ja muutamia kauppiaita.
— Mutta väkilukuhan on kasvanut viiteen miljoonaan?
— Totta kyllä; mutta näistä viidestä miljoonasta on 20 ja 55 vuoden välillä olevia miehiä vain yksi miljoona. Lapsia ja vaimoja, joilla ei ole mitään ammattia, on kaksi ja puoli miljoonaa. Mutta näiden miljoonan täysikasvuisen työkuntoisen miehen täytyy elättää nuo kaksi ja puoli miljoonaa aikaansaamatonta, ja heidän täytyy elättää sitäpaitsi 170,000 virkamiestä, lukuunottamatta sotaväkeä, jota lasketaan olevan 133,000. — Huomaat, että olen selvillä hengistäni, kuten todellinen henkivakuuttaja ainakin.
— Onko meillä 170,000 siviilivirkamiestä?