— Taidat pitää kenraalien puolta? tokaisi Gustaf.
— Siinä sitä nyt ollaan! vastasi tohtori. Sehän nyt on vallan hittoa, että ihmiset kadottavat järkensä, kun vaan syntyy puhe tästä saatanan oikeusjutusta.
Isakista oli sääli tohtoria, joka syyttä oli joutunut väärään asemaan. Ja koetti inhimillisen osanottavasti auttaa häntä; jos se nyt siitä sitten johtui:
— Myönnän, että asia ei ole selvä, puuttui hän puheeseen. Mielestäni siinä on kolme hämärää kohtaa, joita en voi mitenkään selittää. Ensinnäkin: Miksi Dreyfus pyysi sinihappoa kuultuaan, että asiaa alettaisiin uudelleen tarkastaa? Miksi se ei ilahuttanut häntä? — Toiseksi: Hän luuli silloin heti, että kenraalit olivat asettuneet hänen puolelleen ja pyysi rouvansa etsimään apua Boisdeffre'lta. Kuinka hän saattoi ajatella niin hyvää Boisdeffre'sta, jonka hän tunsi? Sehän on pirullinen asema. Kolmanneksi: Lukiessani kenraalien syytteet Rennes'ssa, niin, hyvät herrat, silloin tulin vakuutetuksi Dreyfusin syyllisyydestä; mitä siitä sanotte? Ja siihen määrin, vallankin kun kenraalit selittivät, ettei bordereau ollut vaikuttanut ratkaisevasti; niin vakuutetuksi heidän kaikki todistusaiheensa saivat minut, mutta enin heidän selvät sanansa ja ylevä käytöksensä, että mietin mielessäni: Ammu itsesi, Labori! Kun sitten Laboria ammuttiin ja hän kieltäytyi ottamasta vastaan oman parisilaisen lääkärinsä apua; kun murhamiestä ei koetettu etsiä; kun haavasta otettua kuulaa ei tutkittu, jotta sen avulla olisi päästy murhamiehen jäljille, niin ajattelin: tässä on arka kohta! Asia on epäselvä.
Nyt tapahtui, kuten usein sattuu, että yhden ihmisen osoittaessa jalomielisyyttä, toiset alkavat paisua yli äyräittensä jalomielisyydestä. Holger iski heti kiinni kuin hammasratas, ja jalomielisyyden pyörä alkoi pyöriä.
— Samaa olen minäkin ajatellut kuin Isak; ja mestari Demange'n puolustus, josta ei tullut mitään, on johtunut siitä kauhusta, joka valtasi hänet nähdessään suojattinsa Rennes'ssa. Labori ja Piquart ovat tainneet hyljätä hänet nyt…
Huutokauppa oli alkanut, ja turhamaisuus saada näyttää uusia näkökohtia vanhassa asiassa valtasi kaikki.
— Niin, keskeytti Kurt, minäkin olen huomannut muutamia hämäriä kohtia. Vallankin heidän logiikkansa on minusta perin surkea. Saksan valtakunnan kansleri on selittänyt valtiopäivillä, ettei hän tiennyt mitään Dreyfusin vakoiluista. Eipä suinkaan, kuinka hitto vie hän tietäisi kaukana Berlinissä siitä, mitä Parisissa tapahtui. Mutta loistavaa on, että Bülowin yksinkertaista lausuntoa, joka ei ole minkään arvoinen, pidetään todistuksena! Edelleen kun kersantti Depert on vankilassa kuullut Dreyfusin selittävän: "Olen syyllinen, mutta en yksin", niin jäävätään tämä todistus sillä, että vankilan johtaja ei ole kuullut sitä. Onko se vain totta, mitä joku vankilanjohtaja on kuullut? Ken ottaa huomioon sellaisen verukkeen, hänen aivonsa ovat pehmenneet. — Ajatelkaa: se on väärä senvuoksi, ettei johtaja ole kuullut sitä. — Edelleen sanotaan ja vaaditaan väitteelle pätevyyttä: Dreyfusia ei ilahduttanut se, että asia otettiin uudelleen käsiteltäväksi! — Ei! Se oli ylpeyttä! — Voitteko käsittää sitä ylpeyttä? — Silloin hän olisi ollut ylpeä, jos olisi kieltäytynyt pyytämästä armoa! Mutta kieltäytyä ottamasta vastaan oikeutta? —
Kiihko kasvoi ja kuume kohosi. Sellénkin tahtoi viskata kalikkansa tuleen:
— Niin, logiikka, niin! Nojautumalla siihen, että Henry ammatti vakoojana on väärentänyt erään asiakirjan, tehdään johtopäätös, että oikeiksi todistetut oikeatkin olivat vääriä. Onko se johdonmukaista? Tunnustan sitäpaitsi, että…