Götalaisissa huoneissa oli mieliala käynyt eloisammaksi. Gustaf Borg oli saanut kirjeen Anders pojaltaan Amerikasta, ja luki otteita siitä:
— Tunnusmerkillisintä uudelle elämälle täällä Amerikassa on kaiken liikkuvaisuus, vaihtelevaisuus. Ei ole mitään lepoa; kaikki muuttuu niin nopeasti; varallisuus ja köyhyys vaihtelevat, niin ettei luokkia ja sukuja ennätä muodostua; rikas on ollut köyhä ja voi tulla siksi jälleen, sen hän tietää; köyhä on ollut rikas ja voi tulla siksi jälleen. Senvuoksi he ymmärtävät toisiaan; ovat varovaisia ja harkitsevaisia. — — — Päivä on liian lyhyt, ja yön lepoon riennetään kuin siihen ainoaan suureen nautintoon, joka ei maksa mitään; ja herätään pyhän työn totisuuteen, jonka tunnollisesta suorittamisesta ihmisen olemassaolo riippuu. Täällä on työn saanti armoa, ja joka hetki on muistutuksena siitä, ettei ole mitään oikeutta elämään, vaan että kaikki on armoa. — — — Tämä kova koulu kasvattaa sukupolven, joka käy hirvittäväksi, kun se kerran on lähettävä parviaan maailmalle. Pidän jo Europaa kuin kukoistuksestaan kuihtuneena Hellaana: hyvin kauniina, mutta heikontuneena ja todennäköisesti tyhjentyneenä; mietiskelee elämää, mutta ei elä sitä…
— Niin, poika on oikeassa, keskeytti tohtori, joka tapansa mukaan tahtoi johtaa puhetta. Tiedättekö, että viimeisen selonteon mukaan on 250,000 henkeä muuttanut Ruotsista jälkeen 1890; ja useimmat ovat olleet iältään 15 ja 35 välillä. Maan asutuksen muodostavat lopulta pelkät lapset ja vanhukset…
— Onko sitten ihmeellistä, että naisten täytyy ryhtyä työhön? puuttui Gustaf Borg puheeseen, joka otti kernaasti tilaisuudesta vaarin.
— Sinäpä sen sanoit! Niin, lasten ja eläkettä nauttivien muodostamassa yhteiskunnassa hänen täytyy ruveta tekemään työtä, miehiä kun ei ole, joiden kustannuksella elää… Se oli uusi näkökohta! Mutta jos hän myöskin on hallitseva, niin vyöryköön Aasia ylitsemme, ja mieluummin hallitkoot barbaariset miehet meitä kuin ylhäisön naiset, aspasiat ja emansipissat. — — —
— Nyt lopetamme ja lähdemme Skansenille! komensi Gustaf Borg.
— Niin, lähtekäämme Kapitoliumille ja kiittäkäämme jumalia kuluneesta vuosisadasta, joka loppui Dreyfusiin ja alkoi Napoleonilla, jonka veljet ainakin tuntuvat olevan Israelin lapsia.
* * * * *
Ester ja Max olivat joutuneet tullin ulkopuolelle, jossa hämärissä kohosi tuo yksinäinen linna valkeana, korkeat ikkunat sisäpuolelta kynttilöin valaistuina.
Max puhui kuin itsekseen: