— Niin, ystäväiseni, vastasi rouva mitä hyväntahtoisimmalla autiudella, olen jo heittänyt pommejani niin monta vuotta, että minun täytyy käydä käsiksi dynamiittiin. Gustaf vanhoillisvapaamielisine aatteineen on pahin vihollisemme; hän ei ymmärrä mitään siitä suuresta, mitä nyt tapahtuu maailmassa; hän tosin omaksui teoriat kerran, mutta kun yksi ainoa ajatus olisi toteutettava, yksi ainoakin hänen nuoruutensa ihanteista, silloin hän pettää.
— Aivan niin: senvuoksi meidän täytyy nolata hänet; hänen pitää erota ja luovuttaa johto määrätystä vuokrasummasta sinun Holgerillesi; jos hän tahtoo yhä edelleen kirjoittaa lehteen, niin antaa hänen kirjoittaa, mutta päällikön tarkastuksen alaisena.
— Kunhan ei Holger vain ole liian nahjusmainen! Insinöörintaipumuksistaan huolimatta on hänellä vielä perinnäiset heikkoutensa…
— Ne minä kyllä kynin pois, ja sinä, joka olet ehdottomasti tunteeton, voit olla apuna. Solmikaamme liitto keskenämme, niin saamme jotakin aikaan.
— Tehkäämme se, vastasi Brita kasvoillaan suruton ihmisystävällinen ilmeensä, mutta silloin meidän täytyy hieroa sovintoa. Sinun täytyy yhtyä minun naisasiaani.
— Tiedäthän, että sen teen, mikäli se pysyy oikeuden rajoissa, mutta vääryyksiin en suostu. Yhdyn taisteluusi, joka tarkoittaa ihmisoikeuksien hankkimista palkollisille, työläisnaisten palkkaehtojen parantamista, tyttöjen vapauttamista toimettomuudesta ja turhuudesta; kannatan vapaita suhteita, jotka ovat laillisen edesvastuun alaisia; mutta en vapaata rakkautta avioliitossa, sillä se on miehen orjuutusta, vallankin kun hän saa toisten lapsia papinkirjaansa; en kannata naineen naisen omistusoikeutta, joka vapauttaa naisen käyttämästä omaisuuttaan perheen hyväksi, mutta pysyttää miehen omaisuuden yhteisenä.
— Mutta vaimon työ kotona? Eikö hän saisi siitä maksua.
— Mitä työtä se on? Oletko sinä milloinkaan tehnyt työtä kotona? Sinä olet jaellut käskyjä, jotka Gustafin palkkaamat palvelijat ovat täyttäneet. Mutta hän on elättänyt sinut, vaatettanut sinut ja sinun lapsesi ja palkollisesi. Sinä puhut hölynpölyä!
— Mutta köyhät pesijättäret, jotka ansaitsevat itse, eivätkö he saa pitää rahojaan, vai onko heidän annettava ne miehen juotavaksi?
— Kun mies ei saa pitää kurjaa palkkaansa, vaan hänen täytyy antaa se perheelle, niin on naisenkin palkka lankeava kodin hyväksi. Etkö ymmärrä, että mies on muutoin orja, ja orjuutta vastaan on itse vanhoillisvapaamielinen Gustafkin saarnannut? Oletko sitäpaitsi nähnyt yhtään pesijätärtä, joka on antanut miehen juoda rahansa? Jos olet nähnyt, niin oli se kaiketi hänen tahtonsa, ja jos se on hänen tahtonsa, niin ei mikään lainlaadinta voi estää sitä. Sinä esimerkiksi käännät, etkä hoida taloutta, ja ryyppäät palkkiosi, se on kuljet ja kylvät ne juhlimisiin, jolla aikaa Gustaf palkkaa sijaasi palvelijoita. Onko se sinusta oikeudenmukaista, tai onko sinusta naisen asema sorrettu? Silloin sinä olet pölkkypää, enkä minä voi hieroa kanssasi sovintoa. Brita vapisi kiukusta, mutta ei saanut päästään näitä entisiltä ajoilta periytyneitä tuhmuuksia, jolloin mielistely vaati, että miehen oli uhrattava kaikki ihanteille. Tohtori, joka oli vapautunut kaikesta vanhasta ennakkoluulosta, katsoi, että hetki oli tullut puhua suunsa puhtaaksi ja päästä selville kälyn päähänpistoista.