— Ja se seikka, että naiselle yleensä maksetaan vähemmän, jatkoi hän, riippuu siitä tärkeästä tosiasiasta, ettei hänen tarvitse maksaa rakkauttaan, vaan saa siitä tavalla tai toisella itse maksun. Laki näet tuomitsee vain miehen avustamaan lapsen kasvatusta, eikä milloinkaan naista, jolla kuitenkin on suurin ilo äitiydestä, ja jonka omistusoikeus lapseen nähden on eittämätön! — Niin, ja sitten sinä tahdot poistaa ammattihaureuden! Tiedätkö mitä tarkoitat ammattihaureudella? Jos tarkoitat sillä lääkärin hoitoa, niin olet säälimätön tahtoessasi poistaa sen! Jos taas tarkoitat sitä tosiasiaa, että joukko naisia harjoittaa sukupuolielämää ammattinaan, niin ei laki voi ehkäistä sitä, sillä salaisimpaan ja arkaluontoisimpaan ei laki voi puuttua! Mutta te ette tahdo milloinkaan vastata kysymykseen, vaan ryömitte rottien lailla kolosta toiseen. Poliisihan koettaa tarkastuksella rajoittaa ammattihaureutta ja peloittaa sillä sen harjoittamista; työskentelee siis teidän tarkoitusperienne hyväksi, mutta tehän työskentelette ehkäisykeinoja vastaan. Mitä te tahdotte? Sitä ette itsekään tiedä! Senvuoksi teidän jaarittelunne on paljasta roskaa! — Vieläkö muuta? Äänioikeus? Ensin miehille; sitten nähdään, kunhan olette käyneet oikeudenmukaisiksi ja saaneet järkeä päähänne.
— Ja sinä tahdot, että minä työskentelisin kanssasi?
— Niin, kaikissa niissä kohdin mistä olemme yksimielisiä, ja kaikissa pyrkimyksissäsi, jotka ansaitsevat kunnioitusta, ja joille tiedät minun antavan arvoa! Mutta minä en tahdo apuasi suorasukaisessa asiassa auttaakseni sinua vastapalkkioksi vääryydessä. Kun sinä, joka olet kotisi hallitsija, tahdot esiintyä orjana, niin minä pidän sinua pettäjänä, jota syljen vasten silmiä! Sen tiedät jo ennestään, Brita!
Brita rouva oli liian hyväluontoinen suuttuakseen niin vähästä, ja hänen uskonsa heidän yhteiseen suureen asiaansa niin vahva, että hän piti hyvänään ja päätti puheen tavanmukaisella loppulauseellaan:
— Niin, katsopas, tässä kysymyksessä me emme tule milloinkaan ymmärtämään toisiamme.
Mutta tohtori ei tyytynyt pelkkiin puheisiin, vaan tahtoi ratkaisevaa vastausta ja sanoi senvuoksi:
— Kyllä minä sinut ymmärrän, ystäväiseni, mutta sinä et ymmärrä, mitä minä sanon, ja se on sinun vikasi.
Keskustelu olisi jälleen alkanut alusta, ellei Storön kirkkoherra, Brita rouvan veli, olisi astunut tupakkahuoneeseen: Musta, hirvittävän näköinen jättiläinen, kintereillään vanha ränstynyt koira.
— Siinä tulee Petter pirskottimineen, sanoi tohtori; ja selvittääkseen vertausta, nosti Fylaks takajalkaansa.
Brita rouva, joka katsoi velvollisuudekseen olla eläinten ystävä, piti aina Fylaksin puolta, ja oli heti puolustukseen valmis.