— Niin, Henrik on se mies, joka ei rakasta sukulaisiaan.
— Häpeä, minä en ole koirien sukulainen, ja minä vihaan kaikkea eläimellistä, niin itsessäni kuin muissakin. Nyt olisi Petter velvollinen noutamaan rievun ja kuivaamaan kannen, jos lakia ja oikeutta olisi maassa…
— Äh, sinä olet ankara viatonta eläintä kohtaan, väitti kirkkoherra vastaan…
— En, mutta sinulle minä olen ankara, joka tuot eläimiä ihmisten seuraan; itse sinä et uskalla haukkua ja purra, mutta hyödyttömän eläimesi annat sitä tehdä; sinä et uskalla nostaa takajalkaasi, mutta viaton eläimesi saa tehdä sen. Sinä olet raato; siinä kaikki.
— No, no, no; suostutteli kirkkoherra; olkaamme armeliaita.
— Niin, olkaamme armeliaita kanssaihmisiämme kohtaan, älkäämme ottako leipää lapsilta ja heittäkö sitä koirille; sinä et anna ropoakaan köyhille; sinä annat muonamiehillesi separeerattua maitoa, mutta mädälle, haisevalle elukallesi sinä annat kerman, ja se, joka pitää eläintä, hyödytöntä eläintä ihmistä parempana, hän on itse mädäntynyt eläin.
— Oletko nähnyt Gustafia? keskeytti nyt Brita rouva.
— Hän nukkuu alhaalla peräsalongissa, vastasi kirkkoherra.
Se oli odottamaton uutinen molemmille salaliittolaisille, ja he vaipuivat molemmat yhteiseen aprikoivaan äänettömyyteen, jota kirkkoherra käytti hyväkseen ja katsoi ikkunasta, kuinka pitkälle he olivat ennättäneet. He olivat kanavan suussa, missä aina tuli kysymys siitä, oliko niin paljon vettä, että laiva saattoi kulkea.
* * * * *