Oltiin vain puolen tunnin matkan päässä pääkaupungista, ja sydänmaa alkoi jo. Milloin näkyi harmaita kivikoita ja vaivaismänniköitä, lampia ja sisäjärviä, milloin pieniä peltotilkkuja, joissa maanviljelys tuntui viihtyvän vain näön vuoksi. Maata viljelevät herrasmiehet elivät koroilla tahi ammateillaan, ja pitivät maatiloja pääasiallisesti metsästyksen ja kalastuksen vuoksi, tai saadakseen asua maalla. Ainoa todellinen maanviljelijä oli kirkkoherra, joka omisti kaksisataa tynnyrinalaa metsätöntä maata, karjan ja meijerin, elätti hevosia ja teuraseläimiä, kasvatti sikoja ja valmisti munia uuden järkiperäisen menettelytavan mukaan; hän käytti myöskin vesimyllyä, omisti laivan osakkeita, rakennutti vuokrattavia kesähuviloita. Hän oli Storön rikkain mies, ja sielunhoidon hän jätti kappalaisen ja apulaisensa tehtäväksi; mutta kansliatöihin ja kirkkoherrantoimeen hän puuttui, sillä hän tahtoi kernaasti hallita ja sekaantua asioihin.
Ystäviään ja sukulaisiaan kohtaan hän oli lauhkea kuin lammas, näytti sävyisältä naudalta, mutta vihollisiaan hän kohteli kuin kiljuva jalopeura; ja seurakuntaa hän piti ylimalkaan vihollisenaan, etenkin köyhiä.
— Köyhiä ei ole olemassakaan, hän sanoi. Laiskoja on! Sairaita ei ole, on vain sairaiksi tekeytyviä, jotka tahtovat avustusta.
Verotuksessa hän oli terävä kuin partaveitsi, ja osasi vainuta ilmi salaisia tuloja. Kun koko pitäjä todellakin koetti alituisessa riidassa vyöryttää veroja toinen toisensa niskoille, niin oteltiin lautakunnassa kuumimmat ottelut, ja pastori Alroth antoi vakoilla seurakuntaan muuttaneita. Jos joku osti huvilan, niin otettiin hänen kaupungintulonsa heti lukuun, jos nimittäin ostaja asui jonkun osan talvea saarella, sillä silloin hän oli sen asukas. Valitettiin ja käräjöitiin loppumattomiin; ja käräjillä rovasti istui aina kuin minäkin yleisenä syyttäjänä, valmiina myöskin milloin tahansa esiintymään todistajana jos jonkinlaisissa jutuissa. Hän ei ollut mikään tavallinen pappi, ja hänellä olisi ollut monta vihollista, ellei hänessä olisi ollut pientä leikillisyyden pisaraa, joka sai hänet hymyilemään omille ja muiden heikkouksille. Hän oli maailmanmielinen pappi, mikä kylläkin kuulostaa ristiriitaiselta, hän kun oli hengenmies, mutta valtiokirkon maailmallistuessa, jolloin papisto oli muuttunut jonkinlaiseksi maanviljelyksellä eläväksi ruotujakolaitokseksi, oli meidän hengenmiehistämme tullut maanviljelijöitä ja meijeristejä, jotka olivat enemmän pakotettuja härkien ja lehmien hoitoon kuin ihmisten. Hän oli myöskin iloinen pappi, joka kävi pidoissa; ja hän oli tunnettu seudun parhaaksi viiranpelaajaksi. Mutta hän ei hairahtunut koskaan, ei juonut milloinkaan liiaksi; petkutti tosin pelissä, mutta oli aina valmis tunnustamaan joutuessaan kiinni. Hän ei kiroillut eikä tahtonut esiintyä valistuneena epäilijänä; laski kernaasti leikkiä, mutta ei hänelle sopimattomista asioista; uskoi sanaan eikä tehnyt pelkurimaisia myönnytyksiä seurassa. Ajan kysymyksistä ja levottomuuksista hän ei välittänyt; ei lukenut milloinkaan kirjoja, mutta seurasi sanomalehdistä päivän politiikkaa, tullikysymystä ja verojenkorotusta.
Sisarensa Britan kanssa hän hämmästeli leikillään, ja lankomiehen, toimittajan, kanssa hän oli jotensakin hyvä ystävä. Tohtori Borgista hän piti senvuoksi, että tämä oli kunnon mies, ja hänen raakuuksiaan piti pastori leikinlaskuna. Enin antoi hän arvoa tohtorille tämän varman kannan takia idioottimaisessa naiskysymyksessä, ja soi hänelle puolestaan anteeksi hänen raivonsa koiria kohtaan. Hänen sukulaisensa olivat huvilanomistajia, ja hän piti heitä hyvinä naapureina, mutta ahdisti heitä verotuksessa. Lähintään, eli vaimoaan lapsettomassa avioliitossa, hän kohteli vaimonaan, kumppanina, talon "sisäosasten" hallitsijana; mutta voi häntä, jos hän rohkeni astua valtansa rajojen ulkopuolelle, silloin pastori puolusti paikkaansa. Brita oli kyllä ollut siellä ja koettanut villitä, mutta silloin oli kirkkoherra, kotirauhasta välittämättä, nostanut sellaisen metelin, että heidän oli täytynyt peräytyä.
— Vaimo rinnallani, mutta ei yläpuolellani! oli hänen tunnuslauseensa.
Ja hän sanoi sodomiiteiksi niitä miehiä, jotka antoivat naisten hallita itseään. Mutta sen hän oli myöskin huomannut, että naisten hyökätessä esiin ei ollut kysymyksessä yhdenvertaisuus, vaan hirmuvaltaisuus.
— Tulevaisuuden yhteiskunnassa te ehkä saatte äänioikeuden, hän sanoi, kun teette kaikki työtä; mutta ette tässä yhteiskunnassa, jossa olette joukon jatkona.
Sellainen oli Storön pastori Alroth; keskiaikainen prelaatti, hengellinen virkamies, jolla oli paljon maallista valtaa, rikas mies, joka omisti suuria maatiloja, ja oli senvuoksi oma suojelijansa, s.o. asetti itse itsensä kirkkoherrakuntaan, josta sai 30,000 kruunua palkkaa, jotka kruunut yhteensä hänen omien 20,000 kruunun korkojensa kanssa pyöristivät hänen vuositulonsa 50,000 kruunuksi.
* * * * *