Kanavan suussa huomattiin kuitenkin, että vesi oli matalalla; senvuoksi perämies alkoi komentaa tuota tavanmukaista meritemppua.
— Matkustajat alihankaan!
Se oli ensimmäinen temppu; mutta kun kaikki eivät tienneet, missä alihanka oli, menivät muutamat ylihankaan.
Kun humalainen perämies — hän oli aina humalassa ja silmät punaisina kuin särjellä — huusi ylihankaan, niin ymmärsi syrjäinenkin asian oikean laadun ja sen seikan, että oli siirryttävä samalle puolelle. Siitä laiva kallistui ikäänkuin se olisi ollut keikahtamaisillaan kumoon, mutta pääsi kuitenkin mairitellen kappaleen matkaa eteenpäin kaislikon laitaa, jossa polakoukut kumartuivat laivan vanavedessä.
— Miksi kanavaa ei ruopata? kysyi Brita rouva viattomasti.
— Siksi, vastasi tohtori, että jos ruopattaisiin, niin ilmestyisi heti nopeakulkuinen kilpailija vesille, ja sitä eivät tämän lotjan osakkeenomistajat tahdo. Vai kuinka, Petter?
Pastori ei tahtonut kieltää eikä myöntää, vaan virkkoi:
— Eiköhän Gustafin nivuslihoihin koske alhaalla peräsalongissa! Hän on sangen raskas, ja perämiehen pitäisi mennä alas "asettelemaan" häntä.
Nyt sattui tohtori astumaan polakoukkuja kurkistelevan Fylaksin käpälille, ja tämä ulahti kauhun ulvontaan, johon Brita yhtyi:
— Sinä olet raakalainen! huusi hän tohtorille.