— Silloin me olemme adopteerattuja!
— Ruotsin laki ei myönnä adopteerausta, ja herra kai ymmärtänee, että jos voisi täten tulla aateloiduksi, niin antaisi jokainen rikas tukkukauppias köyhän rappiolla olevan aatelismiehen adopteerata itsensä vähäpätöisestä summasta. Niin, tehän tiedätte, että ritarihuonelippuja eli valtakirjoja myödään juuri nyt.
Gustaf Borg hypisteli kantasormustaan ja teki vielä hyökkäyksen:
— En voi käsittää tätä; isäni on syytön, sillä hän on ehdottomasti rehellinen!
— Sitä en ole kieltänyt, mutta esi-isäin pahat teot käyvät perintönä, ja jos tahdotte nähdä jotain hullunkurista, niin silmäilkäämmepä erästä kiivainta Ritarihuoneen puhujaa, joka taistelee perunsa ja omansa puolesta. Kas tässähän se onkin; suvun aateloi Englannin Kuningas Kaarle I käydessään Dublinissa 1652. Nyt mestattiin Kaarle I, kuten tunnettua, 1649, joten hänen käyntiään Irlannissa 1652 täytyy sanoa päättömäksi, mutta vieläkin päättömämmäksi sitä, että hän aateloi kapinallisen irlantilaisen. Näettekös juuri tällaiset seikat ovat tehneet meidän aatelimme epäilyttäväksi, ja etenkin kaikki nämä ulkomaalaiset sukuluettelot ovat sangen ontuvia. Oletteko kuulleet, millainen sukuperä meidän Ritarihuoneen-sankarillamme on? Luen koetteeksi muutamia 42 luetellusta. "Felimlomkóode Kingissä; Ferghis Avrenoud (skottilaisten kuningas); Eochy; Collumium." — Mitä arvelette Collumiumista! Joko on jäljentäjä sotkeutunut tai on joku tekaissut nimen. Siitä ei herran tule olla pahoillaan, sillä kohta on parempi olla Anderson kuin Gyllensparre; silloin ei kukaan käy nuuskimassa toisen papinkirjaa eikä penkomassa vuoteita, kuten tämä Anrep tekee. Ajatelkaahan, herraseni, että eräs kirjanpainaja pahus on laskenut, että 60 sukua on syntynyt aviottomassa vuoteessa, tai polveutuvat ne poikamiehen sohvalta. Ja että meidän suurimmat Ritarihuone-sankarimme ovat ulkomaalaisia; että uudistusministeriössä istuu hollantilaisia, saksalaisia, kaiken maailman kansaa; ja jos laskemme äidinpuolelta, niin saamme Afrikan ja Aasian mukaan. Curry Treffenberg, tuo naurettava isänmaanystävä on mustalainen; ja lähetyskunnansihteeri —sky on puolalainen. Niin että älkäämme olko siitä pahoillamme. — Kuitenkin; nyt en kirjoita nobilista tai nob'ia, josta Thackeray on johtanut sanan: snobbi! sitäpaitsi!
Tämä oli väkivaltainen isku nuorelle ylioppilaalle; hän viskasi kantasormuksen nurkkaan, matkusti kotia isänsä luo ja sadatteli niitä, jotka olivat saaneet hänet esiintymään väärällä kantakirjalla. Isä havaittiin syyttömäksi, mutta kantasormuksensa hän piti. Ritarihuoneella toimeenpannussa tarkastuksessa hänelle neuvottiin Vaakunakirjaa varmana lähteenä; ja sen mukaan oli vaakuna ollut poissa sata vuotta, mutta toisen sadan vuoden kuluttua se oli tuotu varkain sinne jälleen.
— He ovat petkuttaneet tietysti, keskeytti Ritarihuoneen vahtimestari, joka oli tottunut tuollaisiin temppuihin.
Mutta Gustaf Borg ja hänen veljensä Henrik kulkivat häpeissään monta vuotta ja tunsivat olevansa kuin väärentäjiä: mutta sitten he suoristausivat, ja saivat sellaisen vastenmielisyyden kaikkea väärää kohtaan, että he asettuivat täydellisesti niiden puolelle, jotka 60-luvun lopulla vaativat vanhan hutiloimistyön tarkastusta sekä valtion ja kirkon että yhteiskunnan alalla.
Upsalan yliopistossa kävi Gustaf Borgin niinkuin niin monen muunkin sillä aikakaudella. Hän tunsi vaipuvansa alkuaikaan ja epävapauteen: ilmakehä oli niin täydellisesti eroava kaikesta siitä, mitä hän oli uneksinut; ylhäältäpäin painostus niin sietämätön, siksi että sen alkuperää ei tuntenut. Nämä opettajat, joiden käsissä oli hänen kohtalonsa ja tulevaisuutensa, määräsivät mitä hänen tuli ajatella ja tuntea, mutta opettajain hirmuvaltaa seurasi tovereiden hirmuvalta. Ylioppilaskunta oli toisen hirmuvaltiaan nimi. Osakunta oli toisen. Nämä laativat julistuksia, lähettivät matelevaisia sähkösanomia suuruuksille, joita hän ei kunnioittanut, päinvastoin. Osakunta valitsi kunniajäseniä, joiden alaisena hän ei katsonut kunniakseen olla, mutta tämä tapahtui osakunnan nimessä, siis myöskin hänen, vastoin hänen tahtoaan.
Marraskuun 30 päivänä hän oli tunteva kuilun itsensä ja muiden välillä. Oli juhlittava Kaarle XII:tta, ja hän seisoi muun ylioppilaskunnan mukana ja kuuli ylistettävän jätkä-kuninkaan "siveellistä suuruutta".