Häntä raivostutti, ja kun osakunnalla oli illalla kekkerit, astui hän pöydän ääreen, ja pyysi saada panna vastalauseensa Kaarle XII:nnen puhujan lausunnoihin. Hän ei käsittänyt itsekään, miten sai sanat suuhunsa; mutta hänellä oli täysiparta ja mahtava Bergslagin-ääni, joka vaikutti valtavasti noihin enimmäkseen parrattomiin nuorukaisiin, ja hän tunsi noudattavansa vaatimusta, joka oli vastustamaton ja vaikutti senvuoksi vastustamattomasti; jotenkin tähän tapaan sattuivat hänen sanansa:
— Kansa, joka vaalii suuria muistojaan, menettelee tosin oikein; mutta voi sitä, joka sanoo väärää oikeaksi ja pahaa hyväksi. Te olette suitsuttaneet tänä iltana pahan miehen kunniaksi, ja se on häpeällistä. Kuolleethan eivät ole olevaisia, he ovat varjoja, ja olemattomistahan ei pitäisi puhua. Sanotaan tosin, että me teoissamme elämme kuoltuammekin, mutta en tiedä yhtään Kaarle XII:nnen tekoa, mikä saisi hänet elämään näennäisesti meidän muistossamme. Olemme juhlineet tänä iltana Ruotsin tuhoojaa kuin kansallispyhimystä ikään; niin, te tiedätte yhtä hyvin kuin minä, että hän tuhosi valtakunnan kaiken mieskuntoisen väen; te tiedätte yhtä hyvin kuin minä, että hän ottamalla kansaa tunnottomasti sotaväkeen tuhosi elinkeinot ja kaupan, sekä saattoi Ruotsin maan rappiotilaan. Te ette ehkä tiedä, mitä rappiotilassa oleva maa merkitsee, ja mitä autiotila on! Se merkitsee sitä, että korjataan rikkaruohoa sieltä, mihin kylvettiin ruista! — Mutta teidän sankarinne — ei minun! — oli maailman siveettömin ihminen; sillä ken silmäänsä räpäyttämättä uhraa maansa ja kansansa oman kunnianhimonsa tähden, hän on siveettömin. Ja ken Kaarle XII:nnen lailla huomaa erehdyksensä, mutta ei tunnusta eikä korjaa niitä, hän on siveetön.
Ruotsalaiset ovat kuningasmielistä väkeä, jumala paratkoon! Niin olivat kreikkalaiset ja roomalaisetkin ollessaan vielä villitilassa. Orjanmieli tahtoo totella, siksi että se on mukavampaa, ja senvuoksi ruotsalaiset ovat orjamaista kansaa. Meitä on sanottu lakeijoiksi ja syystä kyllä…
Osakunnansalissa alkoi kuulua muminaa, ja se ärsytti meidän vuorimiestämme, niin että hän teki päätöksen ja muutti äänilajia.
— Lakeijoiksi, niin, sillä ruotsalaisen ihanne on päästä virkamieheksi ja saada eläke, olla mukana jossakin loukossa ja hallita tottelemalla, tottelemalla esimiestä.
Muminan muuttuessa rytinäksi, tulistui puhuja yhä enemmän, ja muistaessaan ympäristön, missä liikkui, siirtyi hän leikilliseen totisuuteen.
— Valmistaakseen kuninkaalle uskottuja palvelijoita, myöhemmin luottamusmiehiä, on valtio perustanut yliopiston. Tehän tiedätte, yhtä hyvin kuin minä, että sen rihkaman tarkoituksena, jota neljä tiedekuntaa myö täällä vähittäin, on tehdä meidät virkamiehiksi, sillä jos minusta tulee pappi, notaario, varalehtori tai piirilääkäri, niin olen joka tapauksessa virkamies. Siinähän ei olisi mitään muistuttamista, ellei viisaudenlähteen luo olisi niin vaikea pääsy. En käsitä, miksi viisaus on oleva niin kallista, ellei joku tahtoisi näyttää minulle, että on vaikeata saada paikkoja. Tiedättehän, kuinka vaikeata on saada paikka; ei näet haeta paikkaa hovioikeudessa, kuten etsitään työtä jossakin kaupassa, sinne kutsutaan. Se riippuu siis kutsusta ja armovalitsemuksesta. Tämä ihmeellinen vaalitoimitus näyttäikse jo tutkinnoissa. Muutamat hyvät lukupäät eivät saa tutkintoa suoritetuksi, jotavastoin monet huonopäiset valmistuvat. Se on ennakoltamääräämistä. Ja uskokaa minua, että kaikki, mitä täällä opitaan luennoista ja luentosarjoista, se on ostettavissa kirjakaupoista. Perustamalla hyvinvarustetun kirjakaupan ja asettamalla asianomaisia tutkintotoimikuntia voisi sulkea yliopistot, joissa aika hukataan makailemalla ja ryypätään hermot pilalle. Yliopisto on yhdistelmä luostarista, kapakasta ja porttolasta; yliopisto on koulu — ylpeyden, sorron, laiskuuden, kateuden, ryömimisen koulu. Tähän aikaan, jolloin säädyt poistetaan, olisi oppinut säätykin pyyhittävä pois. Mitä on oppineisuus? Tänään et tiedä mitään roomalaisesta oikeudesta, mutta huomenna ostat kirjakaupasta pienen roomalaista oikeutta käsittelevän kirjan, ja ylihuomenna tiedät, mitä roomalainen oikeus on. Siinä oppineisuus, josta me niin pöyhkeilemme. Tänään emme tiedä, että Kaarle XII sulki pastori Boëthiuksen Danvikiin, senvuoksi että tämä oli saarnannut, kuinka vaarallinen viisitoistavuotias lurjus oli valtaistuimella, mutta huomenna ostamme Ruotsin historian, ja tiedämme sen! (Nähkääs minä palasin kuitenkin takaisin aineeseen!) Tänään emme tiedä, että Kaarle XII oli nöyräpäinen, mutta huomenna me pyydämme kirjakauppalaskun, ja tiedämme sen! Hyvät herrat, pyydän esittää maljan hyvin järjestetylle kirjakaupalle ja rajattomalle luotolle, niin me pääsemme tämänkaltaisista päivistä, jolloin tietämättömyydestä juhlitaan Ruotsin tuhoojaa, murhapolttajaa, suur-inkvisiittoria, vääränrahan tekijää Kaarle XII:tta sen ominaisuuden tähden, mikä häneltä puuttui, nimittäin siveellisen suuruuden.
Seuraus tästä oli sellainen kuin saattoi arvatakin. Gustaf Borg kävi mahdottomaksi yliopistossa. Ja senvuoksi hän ei käynyt milloinkaan luennoilla, vaan hankki itselleen kirjakauppalaskun; valitsi siis itse opettajansa, ja enimmäkseen ulkomaalaisia, sillä ruotsalaisia ei ollut. Jokainen ylioppilashan tiesi, että professorit itse ammensivat tietonsa ulkoa; suurimmat oppikirjathan olivat saksankielisiä, etenkin lääketieteen, jumaluusopin ja kaunotieteen.
Kolmen vuoden vapaiden tutkimusten jälkeen Gustaf Borg näki nuoremman veljensä Henrikin astuvan akatemiaan. Kaksi saman pesuuden veljestä, mutta niin perinpohjin erilaisia. Vanhempi vaalea, kasvot vaalean täysiparran peitossa, germaanityyppi, polveutui isästä; nuorempi musta ja kuusitoistavuotiaana mieheksi kehittynyt, valkoinen afrikalainen, johti selvästi juurensa äidin puolelta, jonka isä oli ollut jossakin yhteydessä tropiikin kanssa, mikäli traditsioonit tiesivät kertoa.
Nämä veljekset eivät olleet vetäneet yhtä köyttä. Vanhempi oli sortanut nuorempaa nuorempana, ja niitä muutamia vuosia, jotka olivat heidän välillään, ei vanhempi voinut milloinkaan unhoittaa. Lapsuudesta saakka oli hänelle tullut tavaksi halveksia tuota poikasta, ylenkatsoa kaikkea, mitä tämä sanoi, kohdella häntä pölkkypäänä ja niin edespäin; kuten tavallisesti perheissä. Nyt yliopistossa osoittautui ero vieläkin jyrkemmäksi. Gustaf oli ruotsalainen ja bergslagilainen, jonkun verran alkuruotsalainen, joka harrasti isänmaallisuutta, joskaan ei sokeasti, jotavastoin Henrik eksoottisena ilmiönä ei ollut tunteiltaan ruotsalainen, eikä mahtanut sille mitään.