Keskusteltaessa esi-isien muistoista, saattoi Henrik lausua veljelleen tähän tapaan:
— Minusta on yhtä epärehellistä yhtyä teidän muistoihinne kuin meidän aatelimmekin oli. Äitini musta isoisä tanssi kanelinuotion ympärillä päiväntasaajalla, eikä hän voinut mitenkään juhlia Kaarle XII:tta, yhtä vähän kuin skånelainen voi sydämestään ja sielustaan yhtyä Kustaa Aadolfin juhlaan, koska Skåne kuului Tanskaan kolmikymmenvuotisen sodan aikana.
Veli ei jättänyt vastaamatta, vaan virkkoi aina: Lützen.
— Miksi me juhlimme tappioitamme ja häpeäämme? väitti Henrik silloin vastaan. Teidän kuninkaanne (hän ei sanonut milloinkaan meidän!) kaatui Lützenin kentällä, ja katolilaiset juhlivat voittoa; peli on voitettu, silloin kuin kuningas on kaatunut, ja Wallenstein ei kaatunut. Lützenin jälkeen ruotsalaiset uudistivat liittonsa kardinaali Richelieun kanssa ja houkuttelivat Ranskan sotajoukot Saksaan. Senvuoksi saksalaiset kiroavat ruotsalaisia Lützenin jälkeen. Ajatelkaahan: saada ranskalaiset ryntäämään maahan; vetää perivihollinen, gallialainen maahan, jonka piti olla meidän ystävämme! Senvuoksi minua suututtaa lukiessani teidän jumaloivia esityksiänne tuosta raa'asta Banér-jätkästä, joka hävitti Saksin ja otti Böhmiltä pakkoveroa, mutta on kuuluisin pakoretkiensä vuoksi.
Silloin Gustaf tulistui. Kaarle XII ainesta hän oli luopunut, mutta
Kustaa Aadolfiin ja Johan Banériin ei saanut kajota.
— Oletko sinä ruotsalainen? hän huusi.
— En, minä olen maailmankansalainen! karjui Henrik.
Gustaf otti Wreden-kiväärin seinältä, ja Henrik paljasti uplantilaisen rakuunasapelin — ja sitten he häpesivät; solmivat vastaiseksi rauhan, jota ei kauan kestänyt.
Mutta oli toisia ja syvällisempiä eroavaisuuksia. Gustaf työskenteli vanhan uudistamiseksi, mutta Henrik toimi tulevaisuuden hyväksi.
— Nykyinen vanha on niin mätää, että se ei kestä kosketusta. Yksinvaltahan on kaikkineen päivineen vanhan hallitusmuodon armovuosia; se on lahoava itsestään ja muodostava pehkun, josta uusi on nouseva; sitä ei voi uudistaa, senvuoksi se elää lahjomisilla: ritarimerkeillä, akatemioilla, viroilla, ylennyksillä. Meillä, joille on langennut vallankumouksen perintö, on muuta ajateltavaa, ja me olemme samaa mieltä siitä kuin lääkärit ovat prostitutsioonista: se on jotakin, jota toistaiseksi ei voi muuttaa, mutta jota täytyy suvaita — maison de tolérance, enfin!