Liike ovensuussa tiesi, että vieraat alkoivat saapua.
Sisään astui nyt, lihavana, parta vasta ajeltuna, hansikkaat kädessä, professori maalari Lundell. Hänen hännystakkinsa rinnassa oli vaasanritarinmerkki.
— Ota pois tuo p—a, sanoi Kurt Borg, ja irroitti tähden koukusta.
— Älä, anna olla! väitti Lundell sävyisästi vastaan, tottuneena siihen, että häntä pidettiin pilkkana.
— Niin, mutta se on häväistys Langia, kunniavierastamme, kohtaan, jolla ei ole tähteä, vaikka hän olisi paremmin ansainnut sellaisen kuin sinä. Vahtimestarit voivat pitää häntä ja meitä muita rangaistuina ihmisinä, ymmärrätkö!
— En!
Uutta liikettä ovensuussa; konsuli Isak Levi, muinoin Punaisen huoneen jäsen, astui sisään ja kätteli Selléniä, Lundellia ja Borgia.
Sitten saapuivat vieraat ryhmittäin. Parvi akateemikkoja astui sisään, pilven lailla, joka varjostaa niityn.
Pauhulla ja ryskeellä ryntäsi Hirvittävä tohtori Borg huoneeseen, arkkitehdin nuorekas setä. Katsellen taistelunhaluisesi ympärilleen hän tervehti oikealle ja vasemmalla lausuen kompasanoja.
Saapui naisia ja herroja, mutta jyrkän eron huomasi siinä, että akateemikoilla ei ollut rouviaan mukanaan. Seura ei ollut heille comme il faut, ja täällä tiedettiin käytettävän kieltä, joka muistutti selvää ruotsia. Sen lisäksi ei hienosto saanut juhlia norjalaista valtakunnanoikeuden mukaan, ja taiteilijanaisilla oli tapoja, jotka eivät olleet salonkimaisia. Huhuiltiinpa päälle päätteeksi, että taiteilijat saapuivat "ystävättärineen", ja kun näitä ei voinut eroittaa toisista naisista, saattoi helposti sattua erehdyksiä.