Viimein astui sisään mainehikas mies, päätään pitempi muita. Se oli Lage Lang, uuden ajan maalari, kuuluisa nimi. Omistaen paljon ystäviä, ollen rikas ja vieraanvarainen hän oli ulkopuolella ruotsalaisten riitaisuuksien, ja senvuoksi hän liikkui vahingoittumattomana tulten välissä, joita hän ei tuntenut. Juhlittiin ystävää ja taiteilijaa, mutta tahdottiin myöskin muistaa norjalaista pienellä mielenosoituksella; tahdottiin näyttää, että kansa ei yhtynyt hallituksen mielipiteeseen, se kun kohteli Norjaa valloitettuna maakuntana, ja tahdottiin puolestaan sovittaa ylhäältäpäin lietsottua vihaa veljeskansaa vastaan, jonka parasta ei valvottu, maata kun hallittiin puhelimella Tukholmasta, kuten mukavuutta rakastava pehtori hoitaa ulkotilaa.
Senvuoksi ohjattiin kunniavieras heti parvekkeelle, joka oli suuren, väkeä täynnä olevan musiikkisalin yläpuolella. Kun hän astui esille, keskeytti naputus soitettavana olevan numeron, ja viritettiin: "Ja, vi elsker."
Professorit muodostivat suljetun ryhmän, joka pysytteli sisällä, sillä he vainusivat, että tapahtui jotain luvatonta, johon heidän ei pitäisi ottaa osaa.
Senjälkeen vietiin vieras pöytään! — Oli katettu ranskalainen cabaret-illallinen. Jokaisen vieraan edessä oli kuusi osteria ja avattu pullo nimetöntä valkoviiniä, aivan kuin Laurentin luona Grez'ssä, ja näin oli illalle annettu leima, muistot olivat herätetyt, tunnelma 80-luvun, vaikka elettiinkin varovaisella 90-luvulla.
Yksi ainoa nomen proprium sytytti jo muistot tuleen.
— Barbison! Marlotte, Montigny, Nemours! — Hoo! Tai: Manet, Monet,
Lepage! — Hoo!
Puheita ei pidetty vielä, mutta kaikki puhuivat yht'aikaa: rauha ja riemu, sopu ja ilo vallitsivat.
Jälkiruuan aikana kohosi mieliala haltioitumiseen saakka. Appelsiineja viskottiin pöydän yli, lautasliinat lentelivät, tupakansavu tuprusi ja tulitikkuja näpäytettiin ilmaan kuin raketteja; loihdittiin esiin kitara; Spadan lauluja laulettiin kuorossa. Merkki seurustelutapojen taukoamiseen oli täten annettu; professorit temmattiin mukaan ja he kävivät nuoriksi; he päästivät ritarinmerkit ha'asta ja jakoivat niitä avoimin käsin; Sellénin selässä riippui vaasanritarinmerkki ja eräs vahtimestari oli saanut kunnialegioonan merkin olkapäälleen.
Viimein naputettiin pöytään. Tohtori Borg puhui:
— Me olemme juoneet ystävä Lage Langin menestykseksi, ja taiteilijan, nyt tahdon kohottaa maljan norjalaiselle: Älkää luulko, että rakastan norjalaisia ja heidän talonpoikaiskerskailuaan ja suuria eleitään; olen itse naimisissa norjattaren kanssa, kuten tiedätte, ja helvetillinen kansa se on; mutta minä rakastan oikeutta; en tahdo nähdä, että pöyhkeä kansakunta nöyryytetään lainaamaan meidän kuningastamme kuudeksi viikoksi vuodessa, enkä tahdo mitään läheistä yhteyttä vieraan kansan kanssa, jonka kehitys kulkee toista latua kuin meidän; en tahdo nähdä norjalaisten Ruotsin valtiopäivillä sekaantuvan meidän asioihimme ja vastustavan kaikkea, kuten puolalaiset ja elsassilaiset Saksan valtiopäivillä; tahdon rauhaa naapurien kanssa, ja tämä rauha saavutetaan vain eroamalla, kuten onnettomassa avioliitossa. Te ette peloita minua venäläisellä, sillä vapaat norjalaiset ja vapaat ruotsalaiset ovat voimakkaita tekemällä vapaaehtoisen liiton, mutta heikkoja, jos heitä yhdistää dynastinen uniooni, joka ei ole mikään uniooni. Norja on itse asiassa Ruotsin kruunun perintömaa, kuten Böhmi on Itävallan, ja on sellaisena vaarallisempi kuin liittoutuneena. Ruotsin hallituksen politiikka perustuu petokseen, ja on se alkujaan pyhän alliansin ajoilta, jolloin kansainvälinen oikeus ja kohtuus sivuutettiin; on koetettu sytyttää vihaa veljeskansojen kesken, mutta voi niitä, jotka sellaista eripuraisuutta ovat etsineet saadakseen hallita! Voi niitä! — Meitä, jotka olemme työskennelleet kokoamisen ja sovinnon aikaansaamiseksi, nimitetään isänmaanpettureiksi. Niitä, jotka ovat meitä siksi nimittäneet, sanon minä roistoiksi! Siinä sen saitte! — — — Lage Lang, ota vastaan onnentoivotusmaljani vapaalle Norjalle, jota vailla ei vapaata Ruotsia voi olla, eikä sovitettua!