Kuningas Lear ja rippi-isä
Entinen toimittaja oli alistunut kohtaloonsa, asui maalla ja kirjoitti artikkeleitaan. Eräänä kesäaamuna hän istui kuistillaan ja odotti lehteä, saadakseen lukea viimeisen pääkirjoituksensa. Se oli ovela pala, jonka hän toivoi tekevän suuren vaikutuksen; se koski vapaamielistä ohjelmaa, jonka ehdokkaat olivat valalla vahvistavat vaalikokouksissa, ja sen salaisena tarkoituksena oli osoittaa Henrik veli vanhoilliseksi. Se oli laukaus vesirajaan, jonka määränä oli upottaa sotalaiva. Gustaf istui ja nautti hengessään, kuuli myrkyllisten sanainsa surisevan korvissa, oli näkevinään, kuinka veli aukaisi lehden etsiäkseen kirjoitustaan, ja kuinka hän sitten löysikin toisen, joka kuulana lensi vasten kasvoja. Hän nautti mielessään niin, että hymyili, pyöritteli viidentoista äyrin sikaria hekumallisesti suupielissään, sytytti monta tulitikkua ja muhoili.
Viimein saapui lehti.
Hän nousi ja asettui miekkailija-asentoon levittäessään auki sanomalehden, käänsi sen nurin narin, lukeakseen makupalansa toiselta sivulta.
Sitä ei ollut siinä! Hän haki kolmannelta sivulta. Sitä ei ollut siinäkään.
Lehti ruttuun puristettuna hän hyökkäsi puhelimeen ja pääsi toimitukseen. Hänen poikansa Holger oli koneessa ja otti vastaan iskun:
— Miksi kirjoitukseni ei ole lehdessä? kysyi isä sähisten.
— Me emme voineet painattaa sitä, vastasi poika.
— Mutta minä näin sen ladottuna; luin korehtuurin ja…
— Me emme voi painattaa tuollaista sekamelskaa! vastasi poika jälleen.