— Mitä tekemistä hänellä on täällä?
— Hän ei voi enää asua kotona, sillä hän on haastettu kirkkoraatiin kuulusteltavaksi, jossa hänen avioerojuttunsa alkaa.
— Voi, Herra Jumala…
Tämä on hirveätä! Hirveätä!
Anders valmistautui seikkailurikkaan retkensä jälkeen lähtemään isän luo ja kuulemaan, mitä tällä oli hänelle uskottavaa, vaikka hän ei näistä luottamuksista välittänyt. Mutta hän rauhoitti ensin vaimoaan asettamalla kaksi viidenkymmenenkruunun seteliä pukupöydälle; kolmannen hän jätti omaan taskuunsa, sillä nuo iän ikuiset ikävyydet ja puute olivat tehneet hänet epärehelliseksi parhainta ystävääkin kohtaan.
KAHDEKSAS LUKU
Yhdeksänkymmenluku
(Fin de Siécle)
Kahdeksankymmenluvun voimakas naturalismi oli kaikkien muiden virtojen lailla laskeva mereen. Luonnontieteellinen menettelytapa oli lakannut kukkimasta eikä kantanut enää hedelmää; monet pitivät menettelytapaa itse totuutena ja pysyttelihevät itsepintaisesti lahon laudan varassa sen vaipuessa pohjaan. Toiset lujatahtoisemmat etsivät uusia aluksia purjehtiakseen edelleen. He erkanivat tosin aikakaudesta kaihomielin, sillä tuo villiytyminen, intiaanielämä oli ollut virkistävää, kuten koulupojan rosvoelämä kesälomalla; tämä maailman ja ihmisten yksipuolinen valaiseminen kohotti ne jyrkästi taustastaan, asetti esineet ja tapahtumat Rembrandtin valaistukseen; tämä vanhojen asiain uudestaan arvioiminen synnytti sananmukaisesti uuden maailmankatsomuksen, joka ei nähnyt etäälle, mutta näki terävästi läheltä. Se oli mikroskoopillista menettelytapaa. Mutta ken on työskennellyt mikroskoopin avulla, hän tietää liian hyvin, että voi nähdä soluja ja suonia siinä, missä on vain kuplia, ja että tomuhiukkanen voi harhauttaa todistamaan olemattomien elimien olemassaolon. Silloin, 1889, sai maailma kaksi uutta ajattelijaa tai profeettaa, Langbehnin, Rembrandt als Erzieher nimisen teoksen tekijän, ja Nietzschen, pääasiallisesti Jenseits von Gut und Böse nimisen teoksen tekijän. Niin suuresti kuin nämä kaksi eroavatkin toisistaan, ja saattavatpa näyttää jyrkiltä vastakohdiltakin, niin oli heillä kuitenkin yksi yhteinen kosketuskohta, ja se oli heidän vastavaikutuksensa mikroskoopillista menettelytapaa vastaan. Langbehn on ennen kaikkea makroskopisti. Kukaan ei ole käsittänyt, mitä tekemistä Rembrandtilla on hänen kirjansa kanssa, ja vaikkakin tunsi halua kumota joka kohdan teoksessa, niin aukaisi sen jokainen tosiasia kuitenkin uusia tulevaisuuden näköaloja, ja luonnontiede, joka oli kuihtumaisillaan liian perinpohjaisten tutkijainsa käsiin, elpyi uuteen eloon.
Langbehn, johon vuosisata oli loppuva, oli oikeastaan jälleen ylösnoussut Kant, jolla vuosisata oli alkanut, ja molemmat he etsivät pelastuksensa vaatimuksista ja imperatiiveista, kun arvostelukyky ja puhdas järki olivat osoittautuneet kykenemättömiksi ratkaisemaan maailmanarvoituksia ja antamaan yksilölle sitä ryhtiä, jota kulku aukealla merellä vaati, säilyäkseen turvallisena. Sekä Darwin että Hæckel olivat ennen, vaikkakin turhaan, panneet vastalauseensa niitä nopeita johtopäätöksiä vastaan, joita oli tehty heidän lajien polveutumisopistaan siveysopin kumoamiseksi, ja Langbehn vastustaa sitä naturalistista psykologiaa, joka oli alennettu eläinlääkintätieteeksi. Kun naturalistit sanoivat: Olkaamme ihmisiä! niin he tarkoittivat: Olkaamme eläimiä! Itse jumaluusoppi eli oppi Jumalasta johdettiin eläintieteestä. Eläimen pelko tuntematonta kohtaan ja villin kykenemättömyys eroittaa unta ja todellisuutta toisistaan, kas siinä uskonnon synty.