Ester
Ester Borg, toimittajan ja Brita rouvan tytär, ei ollut kaunis tyttö. Sen hän tiesi itse, ja siksi kypsyi hänessä jo varhain päätös tulla joksikin, sensijaan, että olisi jäänyt miestä odottamaan. Hän tuli ylioppilaaksi seitsentoistavuotiaana ja matkusti Upsalaan lukeakseen lääkäriksi, ei erikoista kutsumusta tuntien, vaan jotakin toimittaakseen.
Hän pääsi nimensä avulla piireihin, joissa nykyajan kysymykset olivat käsitellyt loppuun ja joissa vallitsi uusi elämänkatsomus, tietoisuus tulevaisuudesta. Ei epäilty eikä emmitty enää, kaikki oli päivänselvää.
Miestoverit kohtelivat häntä kuin toveria, mutta kuin miespuolista, jota ei tarvinnut kursailla. Aluksi se tavallaan miellytti häntä, ja hän tunsi olevansa kohotettu sukupuoltaan ylemmäksi; mutta heti kun seuraan saapui kaunis naistoveri, niin muuttui käytös. Kun tätäkin kohdeltiin toverina, tapahtui se toisella tavalla. Kaunottarelle oltiin kohteliaita kuin korkeammalle olennolle ikään, häntä kohdeltiin sanalla sanoen naisena. Raaka leikinlasku lakkasi, herrat kävivät säädyllisiksi, levisi lämpöä, ja vienon runollinen mieliala hiipi seuraan, jossa Ester tunsi itsensä vieraaksi, sillä eihän häntä voinut hurmata naisellinen kauneus eikä hän saattanut toveriensa lailla tuntea ihastusta omaa sukupuoltaan kohtaan.
Silloin hän huomasi asemansa kierouden; ja tuo tasa-arvoisuus miesten kanssa ikäänkuin solvasi, loukkasi häntä, vallankin kun häntä laiminlyötiin. Senvuoksi hän hoiti huolimattomasti ulkoasuaan, tukautti kokonaan naisellisuutensa, kävi kapakoissa, heitti keilaa ja tappeli eräänä iltana sällien kanssa. Pyöräillessään hän käytti urheilunuttua ja polvihousuja, ja tämä puku muuttui vähitellen miehenvaatteiden kaltaiseksi.
Toverit unhoittivat myöskin vähitellen, että hän oli nainen, eivät sanoneet alussa häntä milloinkaan Esteriksi, vaan Borgiksi, mutta illalla häntä nimitettiin Pelleksi, ja oli hänen yllään silloin kaulakapalla varustettu kauhtana ja päässä ylioppilaslakki, niin että kukaan ei voinut pitää häntä muuna kuin miehenä.
Eräänä iltana, kun oli otettu jättiläishutikka Rullanissa, ehdoitti eräs medisiinari, että he menisivät tyttöjen tykö ja Pelle tulisi mukaan; sitä pidettiin vallan luonnollisena. Tapahtumanahan sillä oli uutuutensa, vaikkakin lääketieteen ylioppilas Ester Borg oli kaikesta perillä.
Tytöt kyllä katsoivat hiukan kummastellen tuota poikaa, mutta heillä oli muuta ajateltavaa, ja sinnehän mentiin pääasiallisesti juomaan ja juttelemaan. Vieraiden joukossa oli myöskin muuan nuori kreivi, joka tiesi kuka Ester oli, mutta oudoksui kuitenkin sitä, että perhetyttö oli tällaisessa paikassa.
Sali tyhjeni hetkeksi, niin että kreivi ja tuo valheellinen nuori herra jäivät kahden kesken.
Huoneessa oli oma mielialansa; se oli matalakattoinen, mikä esti pimenemisen pään yläpuolella; seinät olivat jaetut veistettyjen reunakoristeitten kehystämiin aloihin, joihin oli maalattu maisemia paimenineen ja paimenettarineen, jotka kaitsivat lampaita ja söivät kirsikoita, viattomasti, lapsellisesti. Ikkunaverhot olivat isokukkaista taftisilkkiä, ja niiden lomitse näkyi linna kuutamossa. Kreivi oli istuutunut vanhan pianon ääreen ja näppäili koskettimia, ikäänkuin olisi varronnut, että Ester olisi keskeyttänyt hänet jotain virkkamalla. Mutta kun tämä vaikeni itsepintaisesti, alkoi kreivi soittaa Chopinin toista g-duuri nocturnea.