— Tunnen hänet; tarkoitatte runoilijaa?
— Aivan oikein, lähdemmekö sinne, kuutamossa? Hän ottaa asian sangen levollisesti.
— Kernaasti! vastasi Ester, ja he lähtivät liikkeelle.
Oli kirkas syysyön kuutamo ja ilma oli lauhkea; he kulkivat hiljaisia pikku katuja, suuria vihreitä katuja ja saapuivat sairaalan puistoon. Mahtavien puiden siimekseen oli pystytetty telttoja sairaille, jotka nukkuivat tai valvoivat niissä, mikä mitenkin. Mutta erään vaahteran alla istui alilääkäri ja joi whiskyä kandidaatin kanssa. Ester ja kreivi, jotka tunsivat molemmat, astuivat esille ja kysyivät runoilijaa.
— Hän makaa tässä vieressä ja on valveillaan, vastasi alilääkäri, mutta hänellä ei kai ole enää pitkiä aikoja, koskapa on lähettänyt noutamaan professori X:ää.
— Mitä? Teoloogia? kysyi Ester ihmeissään.
— Niin, ukko ja Akselhan seurustelivat kaikessa ystävyydessä, otellakseen, kaikessa ystävyydessä, ja runoilija on pyytänyt meitä todistajiksi heidän viimeiseen taisteluunsa estääkseen väärät selonteot asiain kulusta.
— Saammeko sitten sillä aikaa pistäytyä hänen luokseen?
— Tehkää hyvin; hän makaa lukien Andersenin satuja.
Ester ja kreivi astuivat lähimpään telttaan, ja siellä lepäsi Aksel
E. lukien lyhdyn valossa.