— Olet vielä kaukana, poikaseni…
— Odottakaa hetkinen, niin sanon kaikki seikat syitä myöten, ja ystäväni tässä ovat todistajiani. — — —
Sitten hän yski, ja hänen kuiskaava äänensä sai jälleen sointunsa hänen noustessaan istuvaan asentoon.
— Olin kaksitoistavuotias, kun mieskuntoisuuteni näyttäytyi. Aivan ymmärtämättömänä, noin vain leikillä, minut viekoitteli muuan vanhempi toveri, jota sittemmin kirosin nuoruuteni viettelijänä tavatessani hänet jälleen paljon myöhemmin, jolloin hän mainitsi oman viettelijänsä nimen. No niin, muuan kirja säikytti minut, ja oli saattaa minut hourujenhuoneeseen iankaikkisen rangaistuksen pelosta. Minusta tuli herännyt, ja luulin saavuttavani rauhan; mutta sitä mielentilaa, jonka uskonto synnytti, tahtoisin sanoa kadotukseksi; kaikki musteni ympärilläni, maailma ja ihmiset, ja pahinta oli askeesi ja kidutus. — Makasin paljaalla sängynpohjalla, jonka tukihihnat viilsivät ruumistani, ja minua palelsi pelkän lakanan alla; rukoilin iltarukoukseni uunin edustalla olevilla kivillä; kidutin itseäni nälässä; nöyrryin ihmisten edessä, niin että vetäydyin katuojaan, väistyin jokaisen tieltä, koska pidin itseäni kaikkein huonoimpana ja arvottomana kävelemään katukäytävällä. Kun sitten olin voittanut itseni, niin ahdistivat unet minua öisin; ja tuo uusi selittämätön säikytti minua niin, etten uskaltanut nukkua; pyhä uni oli muuttunut minulle kiroukseksi; mutta sieluni oli puhdas, sillä minä runoilin vain kauniista asioista, sen tiedätte kaikki, jotka olette lukeneet nuoruuteni runoja. Kun sitten näin, että hyvä tahto, kaikki ponnistukset olivat turhia, ja luulin, että elämäni kuluisi tyhjiin, kun huomasin, että Jumala pilkaten vastasi rukouksiini, silloin luulin olevani helvetissä, ja että Jumala oli hyljännyt minut. Silloin luin sattumalta Stagneliusta, ja sain häneltä jonkinlaisen selityksen tähän kurjuuteen. Sielu oli kytketty ruumiin kahleisiin, ja saattoi pysyä vapaana vain heittämällä silloin tällöin lihapalan uhriksi eläimelle. Minä tein niin — — — ja joka kerran niin tehtyäni on sieluni lähtenyt ankkurista, ja minä olen lentänyt yli rämeikköjen. Mutta heti kun vaivuin jälleen itsekidutukseen, askartelivat ajatukseni vain aistillisissa asioissa, kuten nälkäinen aina ajattelee ruokaa. Sitten kohtasi minua tämä sairaus! — Kysytään sitten, miksi kaikki eivät saa sitä; ja miksi ne eivät sorru ensin, jotka harjoittavat haureutta urheiluna, jota minä en ole tehnyt. Vastatkaa siihen! Lääkärit väittävät, että muutamat henkilöt ovat vastaanottamattomia, siksi että heidän vanhempansa ovat olleet myrkytettyjä…
Nyt nousi Druidivanhus suutuksissaan ja nakkasi niskojaan:
— Oletko kutsunut minut luoksesi istumaan ja kuulemaan tuollaista sikamaisuutta?
— Juuri niin, ukkoseni, sinun täytyy kuunnella minua, huusi pienoinen mies vuoteellaan; ja tarttui tuohon valkeaan partaan ikäänkuin olisi tahtonut temmata irti tekoparran. Sinun täytyy kuunnella minua, sinun täytyy tietää, ennenkuin tuomitset. Tiedä, että tunteeni olivat joutua harhateille, kun pidättäymisellä koetin vapautua tuosta helvetinpoltteesta; tiedä, että isäni kotilääkäri määräsi minut naisten pariin, ja että tämä tapahtui isäni tieten ja tahtoen.
— Sen sinä valehtelet, vastasi ihmisuhraaja.
— Ettäs kehtaatkin: häpeä hiukan! Sinä vanhus, joka olet maannut aviovuoteessa rakastamasi naisen kanssa, se on onni, joka ei tule milloinkaan nuoren miehen osaksi siksi, että hänellä ei ole leipää: sinun pitäisi sääliä, pitäisi lohduttaa, mutta sinulla on vain kiviä ja käärmeitä leivän ja kalan asemesta.
Ukko tarttui yöpöydällä olevaan kirjaan, ja nähdessään Andersenin sadut, asetti hän sen jälleen paikoilleen kasvoillaan pettymyksestä aiheutunut anteeksiannon ilme.