— Niin, tirsku vain saduille, mutta lue se, jossa kerrotaan papin pahoista unista sen jälkeen kuin tämä oli saarnannut iankaikkisesta rangaistuksesta. Tunnetko sitä?
— Täällä on minun osani suoritettu loppuun, harhautui Druidi sanomaan.
— Sinäpä sen sanoit; osasi! jatkoi kuoleva. Muista maailmalliset pyyteet omissa povissanne, sinä, joka olet niistä saarnannut nuorisolle, ajattele koko tuota "sisäisen mielen vapautumista maailman lumouksesta", kun maailma ensi kerran on lumoava sinut, hovisaarnaaja! "Voi sitä, ken tässä taistelussa sortuu ja heittää aseensa", Principiis obsta! Sinä tunnet nuorison viettelykset, vanhus, mutta sinä et tunne vanhuuden viettelyksiä, silloinkuin maailmallinen kunnia ja kunnianosoitukset houkuttelevat sinut luopumukseen, sinun hetkesi tulee, jolloin olet kolmasti kieltävä vapahtajasi, Pietari, jolloin tulet viekoitelluksi ylistämään antikristusta, joka hiipivine oppeineen puolusti syntiä, jolloin Jumala on lyövä sinut sokeudella, niin että kilvoitellen pyrit sen valtaistuimelle, joka on pistänyt vapahtajaamme kantapäähän! Ole varuillasi! se hetki on koittava, ja ajattele silloin minua, jota ei enää ole…
Tässä sammui sairaan ääni ja hän painui jälleen pielukselle ja vaipui unenhorrokseen.
Hovisaarnaaja, sillä siksi hänen hahmonsa oli nyt muuttunut, ja monta hänellä niitä olikin, oli nyt käynyt korkeaksi ajatellessaan arvokkuuttaan, joka oli säilytettävä opiskelevan nuorison nähden, joka oli kuullut hänen saamansa läksytyksen; ja ikäänkuin jättäen lopun asianomaisen lääkärin huomaan, kohotti hän kätensä jäähyväisiksi ja virkkoi tyhjänpäiväisen sanan:
— Tohtori pitää huolen, että hän saa nukkua.
Sitten pilvipeikko alkoi kasvaa teltan katossa ja kävi peljättävän suureksi, jolla oli jättiläismäinen pää, alkuajan ihmisen, joka kivitti kirkkoja, ei suvainnut kellonsoittoa ja kauhistui kristityn veren hajua. Sitten jäljellä oleva osa kutistui ja ryömi ulos teltan aukosta.
Tasangolta tuleva yötuuli ravisteli suuria vaahteroita, jotka humisivat ja solisivat kuin pikkukivien yli juokseva puro; telttakangas aaltoili pienissä kareissa ja lyhdyn neljä nurkkapylvästä heitti häkin muotoisen varjon, missä näkyi sairaan valkeat kasvot, joissa kuvastui ihmisen suunnaton tuska, joka kärsii mielestään syyttömästi.
— Hän nukkuu ilman morfiinia, sanoi alilääkäri valtimoa koeteltuaan.
Nuo kolme nuorta ihmistä astuivat ulos, ja istuutuivat whiskypöydän ääreen vaahteran alle. Kuu oli painunut alemmaksi ja paistoi valkeana teltan kankaalle; leiri, haavoittuneille ja kuolleille rakennettu.