* * * * *
Pitkän talven jälkeen Upsalassa tuli jälleen kevät, ja Ester saapui kotia vanhempiensa luo. Storö oli muodostunut kylpypaikaksi ja oli sinne rakennettu seurahuone; sinne saapui kansaa kaikenlaista, purjehtijoita, kesävieraita. Ja Esterin täytyi pukeutua hienon naisen tavoin, mikä tuntui hänestä sangen eriskummalliselta; etenkin valkeissa pukimissa tuntui ikäänkuin olisi kulkenut makuuvaatteissa, ne muistuttivat niin lakanoita ja pieluksia, hän tuumiskeli. Mikään ei sopinut hänelle, ei näyttänyt hyvältä, ja tietäessään sen, pysytteli hän syrjässä. Mutta Brita rouva pakoitti hänet käymään seurahuoneella, sillä hän ei saanut unohtaa olevansa nainen. Nämä hetket olivat hänelle katkerimmat silloinkuin tanssittiin. Silloin hän saattoi istua seinivierellä ja odottaa tuntikausia tanssiin pyyntöä, mutta yksikään herra ei tullut: ja jos joku todellakin tuli, niin hän näki siinä vain sääliä rumaa tyttöä kohtaan, ja se loukkasi hänen sisintään. Silloin hän ei mennyt, vaan painui metsään, läksi merelle, mutta lähetettiin jälleen tanssisaliin seuraavan tilaisuuden sattuessa. Tämä hänen naisellisuutensa näytteille asettaminen, tämä kilpailu epätasaisessa, arvottomassa taistelussa raateli häntä, ja hän kirosi sitä julmaa huvitusta, missä luonnostansa kovaosaiset asetettiin julkisen huomion alaisiksi.
Oli sellainen tanssi-ilta alkukesällä. Vanhemmat kuuluivat johtokuntaan, ja Ester oli heidän takiaan ja ajatellen myöskin juhlan hyväntekeväistä tarkoitusta lähtenyt mukaan. Mutta hän ei ollut mennyt sisälle, vaan istuutunut lasiseinäkuistille, josta hän näki parien kulkevan ohitse. Enin häntä tuskastutti pettymystä ja mielikarvautta kuvastavien kasvonilmeittensä peittäminen, ja tämä väkivalta muutti hänen ilmeensä hurjiksi ja uhmaaviksi.
Hänen siinä istuessaan tuli muuan upsalalainen medisiinari hiukan iloisella tuulella eräästä purjeveneestä:
— Kas, Pellehän se on, sanoa paukahutti tämä. Onko Saulkin profeettojen joukossa? Et kai sinä käy tällaisissa reproduktsioonieläinten näyttelyissä?
Ester jäi sanattomaksi, ja toveri meni sisään pyytämättä häntä tanssiin. Se että tämä ei pannut kysymykseenkään sitä, että hän olisi tahtonut tanssia, loukkasi Esteriä erikoisesti, huolimatta kohteliaisuudesta miehen kaksimielisessä lausunnossa, tämä kun piti häntä liian hyvänä moiseen ilveilyyn.
Hetken kuluttua näyttäytyi nuori Upsalan kreivi tanssittaen huvien kuningatarta, seudun kaunotarta, joka lepäsi hänen käsivarsillaan ja joi hänen katseitaan. Ester näki heidän astuvan saliin, tanssivan, ja sitten keskustelevan. Kaikki kylpyvieraat seurasivat noita kahta merkitsevin katsein, ja erään vanhan naisen, joka astui salista, kuultiin sanovan:
— Tuosta tulee kreivitär! Onneksi olkoon; kreivi, jonka isä on rahastonhoitaja, ja joka itse on sosialisti, siitä sukeutuu hieno kauppa.
— Mutta hän on miellyttävän näköinen! vastasi toinen naisista.
Ester kuuli tämän; ja nähdessään nyt uuden ilmeen kreivin kasvoissa, jotka kuvastivat nuoren kaunottaren ilmeitä, silloin hänen mielensä musteni, ja hän ymmärsi, miksi ei ollut milloinkaan nähnyt sellaista loistoa kreivin kasvoilla omassa seurassaan.