Nyt vasta Ester joutui takaisin äskeiseen kiusalliseen mielialaansa:

— Luulin, että olisit vielä jäänyt tanssimaan kaunottaren kanssa!

— Ei kiitos! Hän oli sellainen, jonka pyydyksissä aina piti olla jonkun; keimaileva kokotti! Hän viritti pauloja minulle saadakseen meriupseerin, ja sitten hän otti meriupseerin kiduttaakseen postimestaria, ja heti paikalla saattoi nähdä, että hän lopuksi oli ottava apteekkarin.

— Niinkö? tokaisi Ester, häntä nimitettiin jo kreivittäreksi.

— Vai niin, hän varasti minut? Sen näköinen hän oli, ja sellainen päättyy kyllä koiramarkkinoihin.

— Mitä se on?

— Laskemmeko maihin katsomaan auringonnousua?

He laskivat maihin; ja kun syy Esterin suruun oli poistunut, vaipui hän jälleen vanhaan tavalliseen mielentilaansa, hiljaiseen välinpitämättömään epäilyyn, ja aavistamatta mitään erotiikasta.

Ja niin läksivät he kotia auringonnousussa!

* * * * *