— Onneksi olkoon sitten, hän sanoi, ja karkaisi luontonsa. Nyt jätän teidät, mutta odotan herrasväkeä päivällisille kotiani.
Ja sitten hän läksi.
Muutos oli tapahtunut, muodonmuutos, ja nuo kaksi nuorta ihmistä seisoivat siinä, ei tovereina ja ystävinä, vaan miehenä ja naisena; tavallaan he huomasivat alastomuutensa, kainostelivat, heidän äänensä sai uuden soinnun, uudet sanat syntyivät, he kulkivat käsi kädessä, kuten pienet lapset värisevien puiden siimeksessä, ja ihmisiä kohdatessaan he eivät hävenneet, vaan olivat ylväitä kuin nuoret jumalat, ja heistä tuntui kuin kaikki olisivat kumartaneet ja tervehtineet heitä kunnioituksella.
* * * * *
Tämä tapahtui kesällä 1890. Seuraava vuosi kului samalla tavalla tutkintoluvuissa ja tulevaisuuden suunnitelmissa. Vanhemmat tahtoivat kernaasti johtaa puheen avioliittoon, mutta nuoret eivät vastanneet mitään. Toisinaan herätti tämä äänettömyys levottomuutta. Purkautuneet kihlaukset olivat niin tavallisia, mutta epämiellyttäviä; oli kuviteltu toisiaan sukulaisiksi, sekoitettu harrastuksia, otettu tunteita etukäteen ja sotkettu ehkä yhteen aineellisia arvoja.
Brita rouva oli levollisempi kuin Gustaf.
— Antaa heidän olla rauhassa; siihen me emme saa sekaantua.
Tuli sitten joululoma 92. Silloin Brita rouva oli miehensä mielipidettä kysymättä kutsunut sulhasen asumaan heille Storöhön. Gustaf oli raivostunut, mutta hänen täytyi alistua järkähtämättömään tosiasiaan.
Joulu oli ohi ja vuoden viimeiset päivät olivat käsissä.
Oli harmaata ja uneliasta, ja Gustaf Borg tahtoi pelata erän lautapeliä. Senvuoksi hän nousi tornikamariin hakemaan vävyään. Huomatessaan, että avain oli otettu ovesta, koputti hän. Kukaan ei avannut, mutta hän kuuli kaksi ääntä, jotka kuiskaten lausuivat "hiljaa".