— Molemmat sisälläolijat jäivät jäykistyneinä istumaan paikoilleen, jolloin puhelin alkoi äkkiä kilistä. Tottumuksen voimasta Gustaf Borg meni koneen luo, ja huusi halloo!
Silloin työnnettiin jokin esine avaimenreikään; avain sisäpuolella vääntyi, putosi huoneen lattialle ja ovi aukeni.
Ulkopuolella näkyi ryhmä ihmisiä; nimismies, Brita rouva, tohtori
Henrik Borg ja kaikki palvelijat.
Ikäänkuin odottaen tätä loppua, astui itse teossa tavattu mies suoraa päätä ulos, laskeutui alas portaita. Eteisessä hän pukeutui, painui juoksunhölkässä talliin, josta sai hevosen ja reen; komensi sitten: Långvikiin, ja läksi matkoihinsa etsimään kattoa päänsä päälle sen pojan luota, joka oli aina ollut hänelle uskollinen, ja jonka puolesta hän oli tehnyt melkoisia uhrauksia.
KYMMENES LUKU
Neuvostossa
Saapuessaan Långvikiin ja nähdessään pojan olevan poissa kotoa, kävi Gustaf Borg ensin alakuloiseksi, sillä hän ei rakastanut miniäänsä, ja tämän hämmästyksestä hän huomasi, että hän ei ollut tervetullut, hän kun oli sekä velkoja että appi. Senvuoksi heidän keskustelunsa supistui hyvin lyhyeksi, ja hän sulkeutui vierashuoneeseen.
Miksi hän oli tullut tänne? Niin, ei hän voinut valittaa pojalleen, sillä tämä piti tietysti äidin puolta, ja olihan hänen varomattomuutensa kotona sitäpaitsi riistänyt häneltä kaikki oikeudet. Jossakin hänen täytyi tässä pitäjässä oleskella, jossa arvioero oli ajettava, ja tämähän oli kuitenkin jonkinlainen koti, missä hänellä oli pieni oikeus olla.
Kun nyt Anders palasi kotia, ja hänen epätoivonsa ensimmäinen puuska oli asettunut, meni hän isän luo ja kun hän oli hiukan päästään pyörällä ja neuvoton, ei hän kyennyt osoittamaan iloa kohtaamisen johdosta eikä lausumaan isää tervetulleeksi, varsinkin kun tiesi, että avioero oli tapahtuva.
— Päivää, poikaseni, virkkoi isä, jolle heti selvisi pojan helposti selitettävissä oleva kasvojen ilme. Älä minua pelkää, sillä en aio viipyä kauan enkä vaatia sinulta vuokrasummaa.