Anders pureksi viiksiään ja räpytteli silmiään, sillä velan pelkkä muistuttaminenkin oli hänelle jo kiusallista. Tämä äänettömyys hermostutti isää, ja hänen täytyi puhua itse.
— Tietänet kai, mitä muutoksia kodissani tulee tapahtumaan — hm! — mutta asia on pian järjestetty.
Andersin ajatukset olivat niin etäällä. Hän oli varronnut rattoisaa iltaa vaimonsa seurassa, jolloin olisi saanut kertoa matkaseikkailunsa varmana turvanaan hankitut rahat, ja nyt hän istui tässä odottaen vavistuksella epämiellyttäviä kysymyksiä tyhjästä varastohuoneesta ja muusta. Isä huomasi kyllä pojan ulos- ja sisäänpäin tähtäävistä silmistä, että tämän ajatukset olivat muualla, mutta hän ei käsittänyt oikein asemaa.
Sen hän käsitti, että oli tullut sopimattomaan aikaan, mutta hänen täytyi päästä pälkähästä, ja kun hän ei saanut sanaakaan vastaukseksi, takertui hän itse kiinni, hänen katseensa alkoi harhailla kuin sen, joka etsii uutta puheenaihetta. Ja yhtä onnettomasti sattui hänen aiheenvalintansa, jonka hän salaisella ajatustenluvulla sai pojan tietoisuudesta, minkä tämän pelko juuri tuon aran kohdan koskettamisesta oli laskenut irralleen. Pojan tyhjistä silmistä hän lienee nähnyt tyhjän varastohuoneen, ja joutui siihen vastoin tahtoaan.
— No, sinä olet tehnyt kirjan-päätöksen ja olet vuoteesi tyytyväinen? Ladot ja varastohuoneet täynnä, eikö niin?
Andersin valtasi raivo nähdessään itsensä paljastetuksi, hän kävi kiukusta vieläkin äänettömämmäksi, tahtoi nousta katkaistakseen näkymättömän langan, etsi syytä, toivoi kuulevansa vaimon pyörtyvän toisessa huoneessa tai piikojen tappelevan; kylmä hiki kohosi hänen ruumiiseensa, mutta hän istui alallaan tuolilla.
— Oletko kuuro vai oletko humalassa? kivahti isä, joka ei ollut saanut sanaakaan vastaukseksi puhutellulta.
Tämä herätti Andersin horrostilasta; hän aikoi puhjeta sanatulvaan, mutta isän-vallan voittamaton voima jähmetti hänet. Hän vain masentui, näytti häpeävän, niin että isä katui hyökkäystään, ja päätti muuttaa käytöstään saadakseen toisen mielialan syntymään. Hän nousi ja teki yksinkertaisen arkikysymyksen!
— Mihin aikaan syötte illallista? En ole syönyt päivällistä ja mieleni tekee jotakin lämmintä.
— Emme syö milloinkaan illallista! vastasi Anders. Olemme vuosi sitten luopuneet siitä tavasta.