Mutta hän oli niin järkytetty päivän tärisyttävistä tapauksista, että vaipui heti kuolonkaltaiseen uneen.
Herätessään hän luuli, että oli aamu, mutta samassa löi salinkello, ja hän laski yksitoista lyöntiä. Yksitoista! Hän oli mennyt levolle yhdeksältä, ja nyt hänellä oli edessään pitkä uneton yö, sillä hän oli ihan valveilla.
Ja nyt, yhdellä erää selvisi hänelle koko hänen tilansa. Mies hänen asemassaan, hänen iässään, karkoitettuna kotoaan, eroitettuna virastaan: päivällistä syömättömänä, kuin heittiö ikään, nälkäisenä ja viluisena, epätervetulleena vastuksena, jota toivottiin niin pitkälle kuin… Kotona tapahtuneen kohtauksen koko nöyryytys, kun hänet paljastettiin lastensa edessä, kauhu siitä, mitä tuleman piti… oikeudenkäyntejä ja häväistysjuttuja.
Hän makasi ja tuijotti kynttilänpätkään, tiesi, että kun se oli lopussa, niin pimeys alkaisi. Kun hän oli niitä ihmisiä, jotka eivät voi vaivata toisia, ei hänen mieleensä juontunut hetkeäkään herättää palvelijaa saadakseen valoa, tulta ja vettä. Ollen kohtalon iskun herpaisema, hän ei uskaltanut edes liikahtaakaan, vaan makasi kuin kiinninaulittuna, väristen vilusta, ikäänkuin ruumiin kaikki nesteet olisivat todellakin jähmettyneet.
Hän katseli taukoamatta kynttilän vähenemistä; ja tunsi nyt ikäänkuin hänen elämänsä riippuisi siitä, sammuisi silloin, kun sekin sammuu. Nälkä alkoi janottaa häntä, ja häntä palelsi nälästä, mutta suru ja kaipaus, häpeä ja harmi sekaantuivat siihen ja täydensivät tuskan soinnun. Elämän koko katkeruus yhdellä kertaa, eikä mahdollisuutta löytää valittamalla lohtua, sillä hän oli liian valistunut ruikuttaakseen kiittämättömien lasten tai uskottoman puolison tähden. Hän oli kovin kourin käynyt elämään käsiksi eikä ollut tottunut hemmoitteluun, mutta tämä meni yli hänen voimiensa, ja kun kynttilän sydän painui rätisten alas, hypähti hän pystyyn suojellakseen itseään pimeydeltä. Hän astui hiljaa saliin, tulitikut mukanaan, ja sytyttäessään tulen hän näki, että kello oli vain viisi minuttia yli yhdentoista. Hän nosti alas kattolampun ja sytytti sen; meni kaapin luo ja löysi seisonutta vettä kellastuneesta karahviinista; kaapin päällä oli pojan harmaat majavannahkaiset ajokintaat: toisen kintaan sormet olivat koukussa kuin kovan, uhkaavan nyrkin, toinen oli selällään, käsi ojennettuna kuin kerjäläisen, joka anoo almua; molemmat karkeat ja nivelien kohdalta paisuneet, ikäänkuin katkaistut, jäljelle jääneet, sisältä vielä ihmisen ihran peitossa. Hän aukaisi kaapinoven; kun hän kumartui, näytti hänen suuri varjonsa samalla ryömivän sisään. Hän löysi ainoastaan kovan leipäpalan; maustesäiliöstä hän otti keltaista senappia ja levitti sitä — leivälle, sekä hiukan suolaa, mutta kun hän oli pistämäisillään sen suuhunsa, haisi se paloöljylle, sillä hän oli kosketellut lamppua, ja hän pani leivän takaisin hyllylle, jonka käherretty paperi muistutti hepeniä, joita käytetään pikku lasten kaulassa. Silloin hän ajatteli; jos leipä löydetään tästä senapilla siveltynä, niin saattaa joku lapsista saada huomenna selkäsaunan, syyttömästi epäiltynä vallattomuudesta. Hän otti leivän toiseen käteensä ja lampun toiseen, mutta jäi epäröivänä seisomaan keskelle lattiaa, tietämättä minne kätkeä omituisen öisen retkensä hankalan todistuskappaleen. "Jos panen sen uuniin, niin palvelijatar voi löytää sen huomenna; hän vie sen heti rouvalle, ja syyttää tietysti lapsia, tai sitä lasta, josta hän vähimmän pitää, ja sitten seuraa selkäsauna, ensin rikoksesta ja sitten kieltämisestä. Olen itse kokenut samaa." Se oli kuitenkin hävitettävä, ja hän keksi lopulta, että ainoa keino oli kääriä se paperiin, pistää se taskuun ja varrota huomispäivää. Hän meni nyt sanomalehtihyllyn luo ottaakseen tarvittavan paperin, ja hänen jättiläisvarjonsa nousi lattiasta, kohosi ylös seinää pitkin ja otti pyöreän seinäkellon hartioilleen, jossa se oli kuin pää, molemmat vetoreiät muodostaen silmät ja kellosepän nimi suun. Kun hän tuli sanomalehtihyllyn luo, hän peräytyi, sillä, ajatteli hän jos lehdistä puuttuu yksi numero, niin palvelijattaret voivat saada syyttä nuhteita. Tämä oli pulmallinen asia. "Otan ilmoitusliitteen", hän sanoi, mutta peräytyi jälleen, sillä, "maalla luetaan ilmoitukset, ja jos minulla on huono onni… ja se on minua seurannut jonkun aikaa, ties mistä syystä…" Hän otti kuitenkin lehden, ja kun hän aukaisi sen, rapisi se ja piti sellaista ääntä, että hän pelästyi. Ja lehden ensi sivulla oli jättiläisilmoitus: Juuri tulleita Ostereita. Ostereita, juuri nyt, Metropolissa, puoli kahdeltatoista se suljetaan, sepä olisi jotakin! Hän lähestyi ikkunaa ja ajatteli viskata leipäpalan ulos vetoluukusta, mutta mikään eläin ei söisi senappia, ja asian laita olisi aivan sama.
Siitä huolimatta hän seisoi ikkunan ääressä, ja katsoessaan ulos yöhön, hän huomasi, että oikeanpuoleinen ulkoneva sivurakennus oli valaistu; hän nousi tuolille seisomaan kätkettyään lampun pianon alle, ja silloin hän näki… Vierashuoneessa istuivat aviopuolisot takkavalkean ääressä; mies hämmennellen totia ja poltellen sikaria, iloillen. Heidän takanaan oli pieni pöytä, jolla oli sievän illallisen jätteet; hummerin loistavan punaiset kuoret pistivät silmään, niin että teki kipeätä…
Gustaf Borg ei ollut milloinkaan säälinyt Kuningas Learia; hänen mielestään tämä oli saanut ansionsa mukaan, kun oli appena asettunut vastanaineiden luo, tuoden mukanaan satamiehisen linnaväkijoukon. Hänestä oli Isä Goriot myös saanut ansaitun palkkansa siitä hellyydestä, jota oli osoittanut lapsilleen, sillä kaikki lapset eivät tahdo hellyyttä, Kaikesta tästä huolimatta hän tunsi pistoksen sydämessään ja astui alas tuolilta; meni viereiseen huoneeseen, joka oli konttori. Siellä oli parranajotelineet, ja ikäänkuin tietäen, mitä etsi, aukaisi hän laatikon, otti esille partaveitsen ja hiomahihnan sekä alkoi vedellä.
— Paras tehdä loppu! Paras tehdä loppu.
Mutta sitten hänen mielensä muuttui; ensin, ensin oli leipä hävitettävä, ehdottomasti. Hän viskasi sen uunin päälle, ja samassa hän tunsi vapautuneensa, tunsi itsensä vapaaksi jostakin.
Ja sitten hän otti kirjoituspöydän alla olevan taljan, peitti sillä itsensä vaipuessaan nahkasohvalle. Hänen kaksi viimeistä ajatustaan ennen uneen vaipumista olivat seuraavat: