— Täällä on lämmintä ja ihanaa joka tapauksessa. Ja: hehän ovat voineet lähettää noutamaan iltaruokaa ja konjakkia minun levolle mentyäni. Ehkäpä he ovat myöskin olleet sisällä kutsumassa minua mukaan, mutta nähneet minun nukkuvan. Ihmisiähän tuomitaan niin usein väärin.
* * * * *
Kun Gustaf Borg heräsi seuraavana aamuna, oli lepo antanut hänen ruumiilleen jälleen voiman kärsiä, sillä heikontunut ruumis kykenee ainoastaan heittäytymään välinpitämättömyyden tylsyyteen. Hän hypähti ylös sohvalta ihan valveutuneena ja tajusi asemansa täydellisesti. Tänne hän ei voinut jäädä, siinä ensimmäinen seikka; kaupungissa hän ei tahtonut asua, kotoa hän oli karkoitettu, mutta tässä pitäjässä hänen täytyi oleskella oikeudenkäynnin takia. Hänen mieleensä juontui eräs talonpoika, jolla oli tapana vuokrata huone kesäasukkaille. Sinne hän päätti nyt ajaa, ja kun hän lähti mieluimmin jäähyväisiä heittämättä, meni hän talliin saadakseen hevosen ja reen.
Tallirenki, joka ei ollut saanut palkkaansa, ja jota isäntä edellisenä iltana oli haukkunut, oli tänään erittäin puhelias. Ja kun toimittaja näki pilttuun tyhjänä, kertoi renki heti, että hevonen ja reki oli myöty; ei hän myöskään vitkastellut kertoa, kuinka varastohuone oli tyhjennetty, talo rappiolla ja maasta imetty mehu.
Tämä oli uusi isku isälle, joka oli takuussa arennista; ja hän oli juuri kääntymäisillään takaisin taloon, kun pieni hento olento astui esiin ja kysyi, oliko se toimittaja Borg. Vastattuaan myöntävästi, sai toimittaja kaksi leimattua paperia, joihin hän loi silmäyksen ja pisti ne sitten taskuunsa.
Sensijaan että olisi kutistunut kokoon, näytti hän vain kasvavan, sillä hän oli saanut jotakin, jota vastaan saattoi vaikuttaa, ja jotain, niihin käydä käsiksi. Kääntyen neljännysmiehen puoleen, hän kysyi:
— Luuletteko, että lähimmästä naapurista voi saada kyytiä? Minun täytyy näet olla pappilassa yhdeltätoista.
— Naapurista saa tavallisesti aina kyydin, vastasi neljännysmies, ja läksi näin sanoen matkoihinsa.
Gustaf Borg katsoi kelloaan ja huomasi, että hän hevosella ajaen ennättäisi kirkkoraadin kokoukseen, jonne hän oli kutsuttu ottamaan vastaan varoitusta. Hän napitti nuttunsa ja alkoi marssia, tuntien itsensä kuin sotilaaksi, joka lähtee ensi kerran sotaretkelle.
Mutta lunta oli paksulta, tie ummessa ja askeleet kävivät pian raskaiksi.