"Minä olen se hyvä paimen, joka tunnen omani, ja minä tunnetaan myös omiltani", — jatkoi hän ulkoa aivan kuin katkesmuksesta. Sitten hän alensi ääntään, loi silmänsä lattiaan ikään kuin haikeasti surren ihmisten pahuutta ja vilkuen syrjään, ikään kuin suureksi mielipahakseen katseellaan ilmiantaen tuntemattomia veijareita kuitenkaan tahtomatta täydelleen vastata kanteestaan. Ja sitten hän jatkoi, sanoja voimakkaasti korostaen:
"Minulla on myös muita lampaita, jotka eivät ole tästä lammashuoneesta; ne pitää minun myös tänne saattaman; ja he saavat kuulla minun ääneni!" — Ja kirkastunut hymy huulilla hän kuiskasi ennustavasti, toivoisasti, luottoisasti:
— "Ja pitää olla yksi lammashuone ja yksi paimen."
— Ja yksi paimen, kaiutti eukko, jonka ajatukset olivat aivan toisaalla.
Sitten renki otti postillan, laski arviolta lehtien lukumäärän, veti suunsa irviin huomatessaan, että luettava oli "pitkä rakkari", mutta rohkaisi mieltänsä ja pani alkuun. Aineen esitystapa ei oikein soveltunut hänen tarkoituksiinsa, vaan pysyttelihe paremmin tekstin kristillis-vertauksellisella puolella, jotta hartaus ei enää ollut niin palava kuin itse tekstiä luettaessa. Hän kiiti pitkin palstoja huumaavaa kyytiä yhä lisäten vauhtia käänteissä, joten hän kostealla peukalollaan sai käännetyksi kaksi lehteä kerrallaan eukon huomaamatta.
Mutta kun lukija huomasi lopun lähestyvän ja että "amen'kin" jo kohta oli käsissä, alkoi hän rauhoittua; mutta oli jo melkoisen myöhäistä, sillä viimeistä kertaa kääntääkseen hän oli syläissyt liian läämältä, jotta meni kolme lehteä yht'aikaa; siten "amen" sattui sivun alkuun ja hänestä tuntui aivan siltä kuin olisi paiskannut päänsä seinään. Muori heräsi jysäyksestä, katsahti unenpöpperössä kelloa, joka saattoi Karlssonin uusimaan amenensa ja sitä vielä hiukan koristelemaan "isän, pojan ja pyhän hengen nimeen, ja vapahtajamme Jesuksen Kristuksen tähden".
Lopettaakseen niin luontevasti kuin suinkin ja sovittaakseen rikoksensa luki hän isämeidän niin verkalleen ja hivuttavasti, että auringonpaisteeseen sattunut muori ennätti toistamiseen torkahtaa, herätä ja horrostilastaan ihan täyteen tolkkuun jälleen selvetä, sillä välin kuin Karlsson turhia selityksiä välttääkseen peitti silmänsä vasemmalla kädellään toimittaakseen äänettömän rukouksen, jota ei mitenkään voitu katkaista.
Muorikin tahtoi levotonta omaatuntoaan rauhoittaa ja todistaa tarkkaavaisuuttaan. Hän yritteli sentähden omatekoisilla lauseilla saattamaan ilmi mitä luvusta oli oppinut, mutta hänet keskeytti Karlssonin jyrkkä vaatimus, alkutekstin ja vapahtajan omien sanojen mukaan, ettei vähemmässä ollut tarpeeksi kuin että oli yksi lammaslauma ja yksi paimen! Yksi: yksi kaikkien edestä, yksi, yksi, yksi!
Liisa huusi samassa miehiä päivälliselle, ja vastaukseksi metsästä heti helähti kaksi laukausten säestämää, hilpeätä hoilahdusta, ja pajan piipusta kajahti kuin nälkäisestä vatsasta Rundqvistin "hih"-huuto, jonka kaikki heti tunsivat.
Tuokiossa tulivat kadonneet lampaat ja karkasivat ruuvan kimppuun. Muori torui heitä leppeästi siitä, että olivat jääneet lukuun tulematta; mutta jokikinen noista viattomista keksi jonkin vastauksen, vakuuttaen, ettei hän ollut kutsua kuullut, muuten hän heti olisi tullut.