— Mutta onpas maa kehnossa kunnossa, puunlatvoja ja rytöä kaikkialla, jotteihan pirukaan tästä pääse kulkemaan.
— Niin, Karlsson näkee nyt millä kannalla asiat ovat ja saa itse määrätä ja järjestää kaikki oman nokkansa mukaan. Ja Karlsson tekee sen taidolla, siitä olen varma. Eikö niin?
— No kyllä minä puolestani parastani panen, jos muutkin tekevät tehtävänsä, ja tätin tulee olla tukenani, virkkoi Karlsson, joka edeltäpäin arvasi, ett'ei tulokkaalle kävisi helpoksi korpraalinaseman anastaminen, kun miehistö oli talossa entuudestaan.
Yhä siitä pakinoiden millä neuvoin Karlsson nopeimmin isännyyteen pääsisi ja miten siinä pysyisi, jotka seikat hän oli tyrkyttänyt muorin päähän talon koittavan kukoistuksen ensimäisinä ehtoina, he saapuivat kotiin. Nyt oli saarna luettava, mutta sanankuulijoita ei näkynyt. Lintumiehet olivat pyssyineen lähteneet metsälle, ja Rundqvist piileskeli kai tapansa mukaan jossain auringonpaisteisessa mäenrinteessä. Karlsson vakuutti, että he aivan hyvin tulisivat toimeen ilman kuulijoitakin, ja tyttöjen sopi avata kyökin ovi, jotta heidänkin osalleen tulisi sananen patain kiehuessa. Ja kun muori varoi olevansa huonolukuinen, oli Karlsson heti altis alkamaan.
— Olihan hän aikoinaan, viskaalilla ollessaan, saarnan ja toisenkin lukenut, niin ettei siitä tarvinnut tinkaa tulla. Muori tarttui allakkaan, löysi päivän tekstin, joka tänään, toisena sunnuntaina Pääsijäisestä, puhui "hyvästä paimenesta." Karlssonin käteen sattui Lutherin postilla, ja hän istuutui tuolille keskelle lattiaa, josta paraiten näkyi "yli koko seurakunnan." Avattuaan virsikirjan hän alkoi lukea, kaikkia askelikon ääniä hyväkseen käyttäen, niinkuin oli kuullut kulkukauppiasten tekevän ja itsekin jo monasti oli tehnyt.
— "Siihen aikaan sanoi Jesus juutalaisille: Minä olen se hyvä paimen. Hyvä paimen antaa henkensä lammasten edestä, mutta palkollinen, joka ei ole paimen, eivätkä lampaat ole hänen omansa, koska hän näkee suden tulevan, niin hän jättää lampaat ja pakenee."
— Omituinen persoonallisen edesvastauksen tunne valtasi lukijan, kun hän lausui sanat: "minä olen se hyvä paimen", ja hän loi ankaran katseen ikkunaan, ikään kuin etsien palkattuja pakenijoita, Rundqvistiä ja Normania.
Muori nyökäytti päätään surumielisesti myöntäen ja nosti kissan polvelleen, ikään kuin kadonneelle lampaalle sylinsä avaten.
Mutta Karlsson luki liikutuksesta väräjävällä äänellä, melkein kuin hän itse olisi kirjoittanut sanat:
"Mutta palkollinen pakenee", — hän huusi, — "sillä hän on palkollinen" — taas hän huusi — "eikä tottele lampaista."