Karlssonille kaikki täällä oli outoa. Hän kyseli kyselemistään, ja nyt tuli vastauksia niin viljalti, että selvään tunsi joutuneensa ventovieraille maille.
Ruuhi lipui salmeen, tuulen suojaan, jotta täytyi kääriä purjeet ja turvautua yksistään airoihin. Toisen salmen suuhun saavuttuaan he näkivät valkeata pilkoittavan metsän ympäröimästä tuvasta.
— Nyt ollaan kotona, sanoi Liisa, kun pursi poikkesi kotilahden ruohokkojuottiin. Sen syrjät kahisivat veneen laitoja vastaan, joka herätti polakoukun eteen mietteisiinsä vaipuneen kutuhau'in.
Kylärakki rupesi haukkumaan, ja lyhdyn valoa näkyi tuvan nurkalta.
Ruuhi sidottiin laiturin päähän ja lastia ruvettiin purkamaan. Purje käärittiin raakapuun ympärille, masto irroitettiin ja pantiin pitkälleen ruuheen.
Tervatynnyri vieritettiin maihin, ja hulikat, vasut sekä kääryt kössöttivät jo laiturilla.
Pelkkää outoa ja tavatonta tavaraa osui Karlssonin silmiin. Laiturin päässä oli kala-arkku vipusimineen, sillan molemmin puolin kaidepuut, täynnä verkkotupureita, pestejä, harkkeja, kiveksiä, köysiä, pitkäälankaa, koukkuja; laiturilla hailitynnyreitä, altaita, tiinuja, sammioita, pönttöjä; laiturin maapäässä ranta-aitta, jonka seinät täpötäynnä kaavikkaita, täytöstettyjä haahkoja, röhkiä, jouhikoskeloita, sortteja, sotkia ja räystään alla pitimillä purjeita ja mastoja, airoja, keksejä, tulloja, viskaimia, tuuria, madenuijia. Vapeilla venyivät kirkonikkunain kokoiset silakkaverkot ja kampelaverkot, jotka olivat niin harvasilmäiset, että niistä olisi käsi sopinut; ahvenpyydyksiä, uusia ja valkoisia kuin komeimmat rekiverkot; ja sillasta suoraan lähti kuin herraskartanon kujanne ikään, minkä muodostivat kahden puolen tietä törröttävät haarapuut, joista isonuotta riippui. Lyhty alkoi nyt luoda valoaan käytävän toiseen päähän, jonka hiekasta näkinkengät ja kalankitusimet säkenöivät, ja nuotasta välkkyivät silakansuomukset kuin huude hämähäkin verkosta. Mutta lyhty valosti erään vanhan vaimonkin kasvoja, jotka näyttivät tuulen kuivaamilta, ja kahta ystävällistä silmää, jotka olivat kutistuneet pesävalkeasta. Vaimon jaloissa pyöri rakki, karvainen otus, joka liikkui vedessä yhtä liukkaasti kuin maalla.
— Johan olette kotona, lapsiraiskat, — no onko teillä poika mukananne?
— Parempiko kysymä kuin näkemä? vastasi Liisa. — Täss' on mies, täti!
Muori kävi pistämään kättä rengille.