— Liiankin valmis! Se on mennyttä, lopussa!
— Lopussa?
— Niin! Lukeissani sen, älysin epäonnistuneeni! — Missä siinä ei ollut Homerusta, siinä se ei ollut mistään kotoisin! Se oli rangaistus siitä, että tahdoin loistaa isää kirkkaammin…
— Oletko hävittänyt sen?
— En vielä, mutta se on sinetöitynä, määrätty hävitettäväksi kuoltuani.
— Nyt sinä panettelet itseäsi, et ole vuosien masentama, Maro, et ehkä työnkään, vaan jonkun muun.
— Niin, jonkun muun. Se mikä tuleva on, se minut saa levottomaksi.
Horatius heilautti maljaansa ja lausuili:
Rikollista on etsiä rajaa, mi elon etehen taivaan laittama on, Leuconoé, Kaldean viisailta kohtaloos älä etsi, saavuttaaksesi vanhaa näin.
Täys vain maljas kun on,
sanat ne syntyä voi!
Kadehtien elo pakenee.
Nauttios nyt, huomenta epäile!