Köörin esiintyessä toista kertaa, palasi Eleazar asialtaan:
— Näin on tapahtunut, hän viestinsä ilmoitti. Sensin piispa, Gallian kirkon esimies, on saapunut kaupunkiin ja pitää nyt messua kirkossa. Korkeat virkamiehet ovat siellä saapuvilla, ja pyytävät anteeksi keisarilta; he arvelivat hänen tienneen, että kristityt eivät koskaan käy teattereissa, ja vetosivat uskonnon vapauteen.
Caesar kävi kasvoiltaan kalpeaksi.
— Hyvä on! Siitä he saavat maksun! Nyt, Eleazar juutalainen, sinä saat istua viereeni puhelemaan. Näyttelijät ovat kurjia, enkä voi sietää heidän kreikkalaista lausuntoaan.
Eleazar esteli, mutta keisarin tahto ei sitä suvainnut.
Aamupäivä kulua laahusti loppuun, ja kun trilogian ensimäinen osa oli loppunut, näytti osa yleisöstä haluavan hiipiä tiehensä, mutta ulko-ovet olivat lukitut, sillä ei tahdottu näytellä tyhjille seinille eikä liioin osottaa vähäksymistä keisarille.
Mutta yleisön kyllästys lisääntyi, sillä sitä väsytti ja oli nälkä. Juutalaisen laskeminen keisarin aitioon oli myös herättänyt kiusallista huomiota, ei sen tähden että hän oli juutalainen, sillä juutalaisviha syntyi paljoa myöhemmin, ristiretkien jälkeen. Ensi vuosisatoina juutalaiset ja kristityt sekoitettiin toisiinsa, koska uutta oppia pidettiin juutalaismaasta lähteneenä ja Mooseksen opin jatkona. Sen tähden ei Eleazaria karsaasti katseltu, vaan pikemmin hänen mitättömän ulkonäkönsä ja vähäpätöisen asemansa vuoksi. Se oli uhmaa, mutta eniten kristittyjä kohtaan, sillä juutalainen oli kuitenkin vain muukalainen ja pakana.
Kun nyt toisessa osassa Prometheus naulattiin kiinni kallioon, oli näyttelijän täytynyt ajatella ristiinnaulittua esikuvanaan, ja hän asettui todellakin sellaiseen asemaan kädet levällään ja pää taipuneena rinnalle. Kansa alkoi myös käydä tarkkaavaiseksi, ja kun he eivät ymmärtäneet kieltä eivätkä olleet koskaan tunteneet mytologiaa, luulivat he näyteltävän Kristuksen kärsimistä. Kun tämän esitystä ei vielä ollut tapahtunut teatterissa, herätti se epämieluista huomiota, niin että alettiin puoliääneen keskustella.
Keisari oli kiukkuinen, mutta ei liikuttanut lihastakaan; vaan kun tämä levollinen mies kiukustui, menetti hän kaiken ymmärryksensä. Hän istui äänetönnä ja harkitsi suunnitelmia näitä barbaareja vastaan, jotka olivat unohtaneet esi-isäin viisauden. Päivällisaika oli käsissä, ja kärsimättömyys kävi yhä selvemmäksi.
Silloin alkoi taivas vetäytyä pilveen, ja muutamia lumihiutaleita putoili alas hiljaa kuin höyhenet. Ne joilla oli viitta vetivät sen päänsä yli. Näyttelijät katsoivat keisarin aitioon, mutta hän ei liikahtanut, vaikka hänellä ei ollut kattoa yllään. Hän oli sotilas eikä saanut osottaa pelkoa sellaisen vähäpätöisyyden johdosta kuin oli tyly ilma.