* * * * *
Julianus oli heti julistamisen jälkeen lähettänyt viestin keisarille
Bysanziin ja istui nyt alallaan vastausta odottaen.
Mutta aika kului kohti talvipäivän tasausta ja vuoden vaihdetta. Kristityt olivat silloin alkaneet viettää Kristuksen syntymää ja tällöin lainailleet roomalaisia Saturnalimenoja, Saturnusin kunniaksi vietetystä juhlasta. Julianus, natsarealaisten nakkaaman hansikkaan ärsyttämänä, alkoi varustautua vastustukseen ja hyökkäykseen; ja nyt hän tahtoi käyttää mahtiaan, palauttaa pakanuudelle, mitä sen omaa oli, sekä osottaa kristityille, mistä he olivat ammentaneet tietonsa korkeimmista asioista. Ja samalla hän tahtoi kristityttää pakanuuden, jotta tämä uudelleen palautuessaan saisi kaikki puolelleen.
Vanha Jupiterin temppeli joen saarella, joka oli ollut suljettuna pitkät ajat, havaittiin eräänä yönä avatuksi ja sisällä oli tulta. Kuultiin vasarain kalketta ja sahan sähinää, pikkain tirskettä ja muurilaastain sohinaa.
Tätä oli kestänyt jonkun aikaa, ja kaupungilla lörpöteltiin.
Eräänä yönä keskitalvella istui Julianus Maximusin, Priscusin ja Eleazarin kanssa opisthodomusissa eli pappien huoneessa alttarin takana Jupiterin temppelissä. Koko temppeli oli valaistuna, ja heti saattoi huomata korjaustöiden tarkoituksen. Vasemman pylväsrivin vierustalla näkyi olevan ambo eli saarnatuoli ja sen alapuolella rippituoli; edelleen seitsenhaarainen kynttiläjalka, kastemalja, pöytä näkyleipineen ja suitsutusalttari.
Tämä oli Julianusin yritystä liittää uusi oppi vanhaan, pakanuuden, kristinuskon ja juutalaisuuden yhteensovittamista. Heliogobalus oli kyllä yrittänyt samaa raa'alla tavallaan, pannessaan toimeen syrialaisen auringon palveluksen Roomassa, mutta samalla pysyttäen myös kaiken maailman jumalat, yksinpä Egyptinkin. Mutta kristityt eivät halunneet liittyä mukaan eivätkä liioin juutalaiset.
Julianus ei pitänyt juutalaisista, mutta hän vihasi kristinuskoa niin suuresti, että hän otti auttaakseen tätä uppiniskaista kansaa Palestinassa saadakseen sen nousemaan Kristusta vastaan. Sitä tarkoittaen hän oli käskenyt rakentaa uudelleen Jerusalemin temppelin, ja tätä asiata hän nyt ensin tahtoi harkita filosofiensa kanssa, Eleazarkin niihin luettuina.
— Miltä teistä siis tuntuu? lopetti Julianus pitkän esityksensä
Hierosolymasin uudelleen rakentamisesta. Maximus puhukoon ensin.
— Caesar Augustus, vastasi Maximus, mystikko. Jerusalem on juurineen hävitetty maan päältä, eikä sen temppeliä voida rakentaa.