Kuvitelma oli täydellinen, ja kristityt olivat kuin lumotut.
— Pakanathan ovat kristittyjä! he huudahtelivat. Miksi riidellä ja torailla, koska olemme yksimielisiä!
Tunteet kuohuivat, ja menestys oli täydellinen. Se oli ensimäisen päivän voitto. Ja kun kristittyjen seuraavana päivänä oli määrä viettää joulujuhlaansa, täytyi sen tuntua vain pakanain juhlan jäljittelyltä.
Seitsemän päivää kesti Saturnalia, ja Julianus menestyksen huumaamana päätti nyt uudistaa tämän vanhan jumalanpalveluksen koko hirvittävässä majesteetillisuudessaan.
Hänen filosofinsa varottivat häntä, mutta eipä hän heitä enää kuullut; hänen täytyi saada esille hekatombinsa, sata koristettua härkää oli teurastettava Jupiterin temppelin aukealla uhriksi vanhoille jumalille.
— Hän on hullu! valitteli Eleazar.
— Jonka jumalat hukuttaa tahtovat, sen he lyövät sokeudella!
— Nyt hän repii sen, minkä on rakentanut.
Olisi vaikeata selittää, mistä perin sivistynyt, nerokas ja kauneutta rakastava Julianus sai sen järjettömän aatoksen, että veriset uhrit olivat palautettavat käytäntöön. Sehän oli lahtia eli mestausta, eikä teurastajalla, enemmän kuin pyövelilläkään ollut mitään arvoa yhteiskunnassa. Täytyy kai uskoa, että hänen Kristusvihansa oli tyrehdyttänyt hänen ymmärryksensä, kun hän uhripapiksi pukeutuneena talutti esille ensimäisen härän kullattuine sarvineen ja valkeine siteineen.
Sytytettyään suitsutuksen alttarilla hän valoi viinin maljasta härän päähän, pisti veitsen kurkkuun ja kierti sitä.