— Se on fata morgana eli kangastus, selitti opas.
Karavaani pysähtyi illan suussa yön ajan levähtääkseen.
* * * * *
Maasuikaleella, jonka ohi Bodrog laskee Theissiin, oli Attilalla vakinainen leirinsä, sillä kaupungiksi sitä ei voinut sanoa. Palatsi oli lakeerattua puuta räikeän värinen, tavattoman suuren teltin muotoinen, jonka tyyli arvatenkin oli kotoisin Sinasta eli Silkkimaasta. Naistupa, joka oli rakennettu heti viereen, oli hiukan erilainen muodoltaan, ja se oli voinut kulkeutua pohjoisesta gotien mukana tai myös Bysanzista, sillä talo oli puisten pyöreitten kaarien koristama.
Sisustus näytti olevan kaikilta kansoilta ja kaikista maista varastettua; paljon kultaa ja hopeaa, silkki- ja samettipukuja; roomalaisia huonekaluja ja kreikkalaisia astioita, gallialaisia aseita, gotilaisia kudoksia. Se oli kuin rosvon asunto, ja sehän se olikin. Palatsin aitauksen ulkopuolelta alkoi leiri savuttuneine telttineen. Hevosvaihturien ja -varkaitten ryhmiä vilisi kaduilla, ja siellä oli yhtä paljon hevosia kuin ihmisiäkin. Ulkopuolella oli siko-, lammas-, vuohi- ja nautalaumoja laitumella, elävää muonaa tälle äärettömälle joukolle, joka saattoi vain kuluttaa ja hävittää, mutta sangen vähän tuottaa.
Nyt hääpäivän aamuna liikuskeli tässä leirissä tuhansia pikku ihmisiä, vääräsäärisiä ja leveäharteisia, puettuina rotannahkoihin ja pohkeet rääsyihin kiedottuina. Uteliaina he tirkistelivät telteistänsä muukalaisia, jotka juhlaan kutsuttuina tulivat ratsastaen arolta.
Ensimäisellä telttikadulla tuli perintöruhtinas, Attilan poika Ellak, ylhäisiä vieraita vastaan; tulkin avulla hän lausui heidät tervetulleiksi ja saattoi heidät vierastupaan.
— Onko tämä ruhtinas? Ja ovatko nämä ihmisiä? sanoi Orestes Edekolle.
— Hän on hevosvaihturi, ja nämä ovat rottia, vastasi Edeko.
— Toukkia he ovat, vampyrejä, jotka ovat syntyneet unessa humalaisen mielikuvituksessa! Hehän ovat vailla kasvoja, silmät ovat koloja ja suu päristysreikä; nenä pääkallon ja korvat ruukkukannikkeet.