— Todellakin! Ja näitä puolialastomia, haarniskattomia, kilvettömiä ovat roomalaiset legionat paenneet. He ovat noitia, jotka voivat saada itsensä koviksi.
— Eivät nuo maailmaa valloita;
— Eivät ainakaan tänä vuonna!
Ja niin he seurasivat Ellak ruhtinasta, joka oli kuullut ja ymmärtänyt joka sanan, vaikka hän ei ollut osaavinaan kieltä.
* * * * *
Ylhäällä naistuvassa istui suosikki Cercas ja neuloi morsiushuntua.
Ildico, kaunis burgundilaistyttö, seisoi ikkunakorokkeella, mietteissään ja hajamielisenä. Hän oli Wormsissa nähnyt sankarin, jota maailma vapisi, ja oli todellakin huumaantunut tämän pienen miehen majesteetillisesta olennosta. Häntä, vallanhimoista ja itsepäistä, oli houkutellut se toivo, että oli saapa jakaa valta-aseman miehen kanssa, joka sai kaikki ja kaiken taipumaan edessään, ja siksi hän oli hyväksynyt hänen kosintansa. Mutta hänen käsityksensä tämän vieraan kansan tavoista ja perimyslaeista ei ollut selvä, siksi oli hän kuvitellut asemansa puolisona ja kuningattarena aivan toisellaiseksi. Ja vasta tänä aamuna hän oli saanut tietää, ettei hän saakaan tulla näkyville hääjuhlassa, ei päästä valtaistuimesta osalliseksi, vaan että hänet aivan yksinkertaisesti suljetaan naistupaan muiden vaimojen kanssa.
Cercas, suosikki, oli vahingon iloisena kertonut kilpailijalleen kaiken tämän, ja ylpeä Ildico ajatteli paraillaan, minkä päätöksen hänen tuli tehdä. Ystäviä hänellä ei ollut yhtään tässä palatsissa, ja vieraitten ruhtinaitten lähestyminen oli mahdotonta.
Cercas ompeli ja lauloi samalla surumielistä, kaukana idässä olevan kotiseudun säveltä:
Tiikeri se seuraa leijonaa
Dalai-Nor,
Dalai-Nor;
miss' on kotini tuo aromaa
Urgan, Khalgan, Kosso-gol
teräskynsi, hammas vaskea.
Siddi-Khur,
Siddi-Khur;
Jos sä joudut kynsihinsä vaan,
etpä pääse niistä milloinkaan.
Siddi-Khur!