— Siunattua huomenta, Eleazar heimolaiseni, tervehti Amram.
— En voi sanoa, vastasi kauppamies kiukkuisesi. Niili on pysähtynyt ja alkaa laskea, se merkitsee huonoja aikoja.
— Huonoja aikoja seuraavat hyvät ajat, niin ymmärsi isämme Abraham; ja kun Josef Jaakobin poika ennusti ne seitsemän laihaa vuotta, neuvoi hän faraota kokoomaan aittoihin…
— Voi niin olla, mutta se on ollutta ja mennyttä!
— Niin, sinähän olet unohtanut lupauksenkin, Herran lupauksen
Abraham ystävälleen…
— Senkö siitä Kaanaan maasta? Sitähän olemme odotelleet neljäsataa vuotta, ja sen sijaan on Abrahamin lapsista nyt tullut orjia…
— Abraham uskoi hyvässä ja pahassa, ilossa ja hädässä, ja se hänelle luettiin vanhurskaudeksi.
— Minä en usko vähääkään, keskeytti Eleazar. Kyllä, kyllä uskon kaiken käyvän takaperoiseksi ja että minä saan sulkea puotini, jos tulee katovuosi…
Amram läksi edelleen murheellisena ja saapui torille, jossa hän osti itselleen durrha-leivän, palasen ankeriasta ja joitakuita sipuleita.
Kun myyjätär otti kolikon, sylkäsi hän sitä, ja Amram teki samoin saatuaan vaihtorahaa takaisin.