— Syljitkö kolikkoa, heprealainen? ärähti kauppiatar.
— Maan tavat tarttuvat! vastasi Amram.
— Vastaatko, saastainen koira?
— Puheeseen vastaan, en rivosanoihin.
Heprealainen kulki edelleen, sillä väkeä oli kasaantunut paikalle. Hän tapasi parturi Enochin, ja he tervehtivät merkin kautta, jonka muukalaiset olivat keksineet ja joka tarkotti: Me uskomme Abrahamin lupaukseen, ja odotamme kärsivällisinä toivossa.
Amram saapui vihdoin temppelipalatsille, kulki kautta sfinksien kujan ja seisoi pikku portin edustalla vasemmalla pylonilla. Hän iski kädellään seitsemän lyöntiä, ja palvelija tuli näkyville, otti Amramia käsipuolesta ja saattoi hänet sisälle. Nuori pappi peitti hänen silmänsä siteellä; ja kun puunleikkaajan reppu oli tutkittu, tartuttiin hänen käteensä ja hänet saatettiin temppeliin. Milloin kävi kulku portaita ylös, milloin alas, joskus suoraan eteenpäin. Pilareita väisteltiin, ja veden pauhinata kuului; kerran haiskahti kosteus, toisen kerran suitsutussavu.
Vihdoin pysähdyttiin, ja side poistettiin Amramin silmiltä. Hän oli pienessä huoneessa, missä seinät olivat maalatut, missä oli muutamia penkkejä ja kaappi. Runsaasti kirjailtu ja elehvantin luulla koristeltu ebenholtsiovi erotti huoneen isonlaisesta salista, jonka toisella puolella leveät portaat johtivat itää kohti olevalle terrassille.
Pappi jätti Amramin yksikseen osotettuaan hänelle että ovi oli korjattava, ja helposti ymmärrettävällä eleellä vaadittuaan häneltä äänettömyyttä ja vaiteliaisuutta.
Kun Amram jäi yksikseen ja ensi kerran oli pyhien muurien sisällä, jotka eivät heprealaiseen voineet mitään kunnioitusta nostattaa, valtasi hänet kuitenkin jonkinlainen kauhu kaiken sen salaperäisyyden takia, jota oli nuoruudestaan asti kuullut kerrottavan, ja välttääkseen pelkoa tietämättömyytensä tähden päätti hän tyydyttää uteliaisuutensa sen uhalla että hänet ajettaisiin takaisin, jos tapaisi jonkun.
Näön vuoksi hän otti hienoteräisen höylän käteensä astuessaan isoon saliin.