— Lähdenkö, ennenkuin vaimosi tulee?
— Sinä et saa lähteä luotani, sillä olen sairas.
— Olet puhunut siitä kauan; onko se totta?
— Sieluni on sairas. Kun valtio kärsii, olen sairas… Täällä tulee vainajan äiti!
Mustapukuinen nainen ilmestyi portille; hän piti huntua salatakseen leikattua tukkaa, seppele oli hänellä kädessä, ja häntä seurasi soihtua kantava orja.
Hän ei huomannut heti että Aspasia oli saapuvilla, tervehti katseella entistä puolisoaan ja laski seppeleen vainajan jaloille:
— Tuon vain kuolinseppeleen pojalleni. Mutta rahan asemasta saa hän mukaansa suudelman äitinsä huulilta.
Hän heittäytyi eteenpäin ja suuteli vainajaa.
— Varo kuolemata! sanoi Perikles ja tarttui hänen käsivarteensa; hän kuoli ruttoon.
— Elämäni on ollut vain vitkallinen kuolema; nopea on minusta mieluisampi.