— Minua ei paranna mikään lääkäri! vastasi Perikles väsyneellä äänellä kuin puhuen sisäänpäin. Ja hän istui vanhalle paikalleen puoliympyrässä.
Levättyään hetkisen hän teki merkin kutsuen Sokratesta lähemmäksi, sillä hän ei tahtonut korottaa ääntänsä.
— Sokrates, ystäväni, alkoi hän; nämä ovat kuolevan jäähyväiset. Sinä olit viisain; mutta älä ota pahastuaksesi, älä ole liian viisas; älä etsi saavuttamatonta äläkä hämmennä mieliä ongelmilla. Älä tee yksinkertaisesta kaksinkertaista. Sinä tahdot katsella asioita molemmin silmin; mutta hänen joka kaarella tähtää tulee sulkea toinen silmänsä, muuten hän näkee maalin kaksinaisena. Et ole sofisti, mutta voit helposti saada sen valon, et ole irstailija, mutta seurustelet sellaisten kanssa; sinä vihaat kaupunkiasi ja maatasi täydellä syyllä; mutta sinun tulee rakastaa niitä kuolemassa, sillä se on velvollisuutesi; sinä halveksit kansaa, mutta sinun tulee sääliä sitä. Minä en alhaisoa ihaillut, mutta annoin heille, mitä oikeus ja oikeudenmukaisuus osotti; sentakia kuolen!
— Hyvää yötä! Sokrates. Nyt silmiäni hämärtää. Sinä saat ne sulkea ja antaa minulle seppeleen. Nyt nukun. Jos ja kun herään, silloin olen toisella puolen, ja silloin lähetän sinulle tervehdyksen, jos jumalat sallivat. Hyvää yötä!
— Perikles on kuollut. Kuulkaa, athenalaiset, ja itkekää kuin minä!
Kansaa virtasi paikalle, mutta he eivät itkeneet. He ihmettelivät vain, mitä nyt oli tuleva, ja melkeinpä he iloitsivat siitä uudesta.
* * * * *
Kleon, nahkuri, seisoi puhujalavalla Pnyxillä. Tarkkaavaisimpain kuulijain joukossa näkyi Alkibiades, Anytos ja Nikias.
Mutta Kleon puhui ja sanoi:
— Perikles on kuollut ja Perikles on haudattu; nyt sen tiedämme! Antakaamme hänen levätä rauhassa ansioineen ja vikoineen, sillä vihollinen on Sphakteriossa ja me tarvitsemme sotapäällikön; sille ei Periklesin varjo mitään voi. Täällä takana istuu kaksi kärkkyjää, ylhäisiä herroja molemmat; toisen nimi on Nikias, siksi ettei hän koskaan ole voittanut; toisen Alkibiades, ja hänen voittonsa tunnetaan: malja ja tyttö. Hänen luonnettansa sitävastoin me emme tunne, mutta te opitte sen tuntemaan, athenalaiset, kerran, ja hän on itse näyttävä etuhampaansa. — Täällä on ehdotettu sotapäälliköksi sitä ja tuota ja teitä kaikkia suuria ja mahtavia, merkillistä kyllä, mutta kaikki ylhäisiä, tietysti!