— Tuolla on Protagoras!
— Sofisti! Minä en pidä hänestä, sanoi Aspasia, hän on viila, joka järsii rikki kaiken tahdon, hänen mietteensä tuhoaa kaiken päättäväisyyden.
— Sinä puhut totta ja ymmärtäväisesti, Aspasia, ja toisten aikain vallitessa olisit istunut ennustajattaren kolmijalalla ennustamassa. Et suinkaan papittarena tiedä, mitä sanot, mutta jokin jumala sinun kauttasi puhuu.
— Ei, Sokrates, puhun sinun ajatuksiasi, siinä kaikki!
Protagoras astuu esille:
— Suru Athenassa, suru Hellasissa! Voi! — niin hän tervehti.
— Mitä nyt, Protagoras?
— Fidias, unohtumaton, on kuollut vankilassa.
— Voi, sitten on hänet surmattu.
— Kaupunki hokee niin.