EMERENTIA. Ei vielä! Ensin myrtti!
KUNINGAS (jokeltaa). Mitä sanot, lapsi kulta?…
EMERENTIA. Minäkö sanon? — Näin laulaa Europan kauniin nainen, jolle sankari kuitenkin kerran käänsi selkänsä:
"Kuningas, tarmonne ei estehistä tiedä, voitosta voittoon leikkimällä voitte viedä; tuhannet viekkaat tuumat raukes tyhjihin; olette voittamaton yhä vieläkin.
Mut, sankari, kun maineen seppeleillä
kulkunne kunniahan peittää vois,
niin yhtä puuttuu, onnea ei teillä
ja riemut väistyy edestänne pois.
Silmäinne loisto, vartalonne jumalainen
miks' suloisempaaa palkkaa ei se saa?
Noin mietin, anteeks' suokaa, heikko nainen,
ett' urhokin voi rakastaa.
Suloa onko, joka tenhoaisi
suurimman kuolevista, tulkoon luo!
Hän alttarimme parhaat uhrit saisi.
Avatkaa jumalatarelle syli tuo!"
KUNINGAS (on katsellut häntä loistavin silmin). Kiitos, lapseni! Herättämästäsi menneen onnellisen ajan muistosta — kohteliaisuudet jätän omaan arvoonsa. Sanoppas nyt mikä sinun nimesi on!
EMERENTIA. Mitäpä suuri kuningas välittää pienen tytön nimestä?
KUNINGAS. Pieni tyttö voi antaa murheelliselle kuninkaalle takaisin luottamuksen ja elämänhalun.