ULRIKA ELEONORA (voittaa mielensä). Koska rakastat maakreiviä, niin nimitä hänet vallanperijäksi!
KUNINGAS. Anna minun ensin kuolla! Silloin on kyllä aika valita vallanperijä!… Sisko, minun ratani on ehkä pian lopussa — ehkä viimeisen kerran tapaamme nyt toisemme.
ULRIKA ELEONORA (vakavana, lempeästi). Rakas veljeni, sydänkäpyni, mitä sanot?
KUNINGAS. Ja sinulle, äitini lapselle, tahdon tunnustaa, että valtakunnan tila on toivottomasti onneton.
ULRIKA ELEONORA. Jo kauvan on sellaista kuiskailtu, mutta uskottiin, että Görtz…
KUNINGAS. Niin uskoin minäkin, mutta… hän on laskenut väärin, tai hän ei käsitä raha-asioita… Minä tunsin kyllä miehen kaikki paheet, mutta minä luotin hänen tavattomaan ymmärrykseensä ja tietoihinsa… Mutta nekin näyttäytyivät… ontoiksi…
ULRIKA ELEONORA. Rakkahin käpyseni, onko tila niin toivoton?
KUNINGAS. Auttamattomasti toivoton!… Minä toivon, että olisin kuollut!
ULRIKA ELEONORA. Voinko minä jotakin tehdä veljelleni… onko sinulla joku toivomus?…
KUNINGAS. Ei ystäväni! — Ja kuka tulee perimään valtaistuimen, jätä se Jumalan huostaan!… Anna anteeksi! Minä olen sairas… minun täytyy levätä.