"Minä otan henkivakuutuksen."
"Onko sulla sellainenkin? Oletpa sinä aika venkale. Kuules, tuon vekselijutun saat sinä minulle opettaa."
"Niin, se on tärkeätä; ja siten sitä sitten pääsee juoksemasta hankkiakseen nimikirjoituksia."
Nyt tuli lääkäri kierrolleen; hän sitoi pojan siteet uudestaan ja tämä vaipui kuumeuneen.
Kun hän heräsi, istui kaksi vierasta toveria sängynlaidalla pelaten korttia pöytänä tuoli. He keskustelivat kuiskaillen, ja jos joku sattui puhumaan äänekkäämmin, teki käärö uhkaavan liikkeen nyrkillään. Kun he jonkun ajan kuluttua poistuivat, tapahtui tämä niin hiljaa, että hän luuli heitä omien kuumekuviensa varjo-olennoiksi.
Silloin nousi käärö vuoteeltaan ja heitti luotaan kaksi tarpeetonta yönuttua; otti siteet päästään, piilotti kynttilät kahden ison kirjan taakse ja meni sairaan luo. Hän asetti kätensä hänen otsallensa, ravisti päätänsä, levitti vilttinsä hänen ylitsensä ja palasi vuoteelleen ja istuutui sängynlaidalle ja heilutteli jalkojaan.
Valo heijastui hänen kasvoillensa niin, että sairas saattoi nähdä hänet.
Hänen kasvonsa olivat hullunkuriset, niiden piirteet eivät olleet rumat, ne olivat äärettömän väsyneet, mutta ei kuitenkaan veltot.
Sairas liikahteli.
"Pikku mies, oletko valveilla?", kysyi paksu matalalla äänellä.