"Valveilla olen, toveri."
"Tahdotko, että menen noutamaan Mariita?"
"Ei kiitos, minä voin nyt paremmin."
"Vieläkö minä sinulle soitan enemmän?"
"Soita vaan, mutta ole hauska."
"Niin hauska, että saat minulle nauraa. Hauska olen minä ollut viisitoista vuotta ja siksi minä istun siinä missä istun. Ajatteles, mikä huvitus on siinäkin kun antaa toisten nauraa itselleen. Turhamielisyyttä tietysti. Mutta he halveksivat jälkeenpäin. — Minä tunnen olevani tänä iltana perhanan haavemielinen. Oletko sinä poika koskaan rakastunut?"
"Ojaa, entäs sinä?"
"Olen.. Kuules! Nyt se alkaa, mutta ei siitä pitkä tule.
"Luonto oli varustanut minut tavattomalla vatsalla, lyhyillä koivilla, rumilla, rasvaisilla kasvoilla sekä vahvalla lauluäänellä, jossa oli mitä eriskummallisin nenä-ääni ja se saattoi aikaansaada mitä hirveimpiä naurunpurskahduksia. Se hiveli kovin mieltäni, että minun kyvylleni annettiin arvoa; minua raastettiin toisista kutsuista toisiin ja minusta muodostui vähitellen hulluttelija, ilveilijä; minä olin sanalla sanoen 'hauska p—le'. Minulla oli monta laulua ja jos yksi sukupolvi niihin kyllästyi, niin tuli toinen ja piti niitä hauskoina. Mutta sitte eräänä kesänä lähdin minä kotiseudulle, siellä oli minulla pieni tyttö, josta minä pidin. Hän hullaantui vallan minuun ja sanoi, että minä olin hänen mielestänsä maailman hauskin mies. Minä omaksuin hänen huomaavaisuutensa ja uskalsin eräänä päivänä puutarhassa pyytää hänen sydäntänsä ja kättänsä omakseni. Hän vastasi rämähtämällä hirveään nauruun ja kutsui luokseen muutamia muita tyttöjä näkemään jotain aivan hullunkurista. Minä vakuutin, että tarkoitan täyttä totta, mutta hän nauroi vielä enemmän ja sanoi, että minä olin erinomainen. Minä en ollut millänikään vaan koitin olla erinomainen. Minä suutuin ja jouduin epätoivoon, enkä laulanut kahdeksaan päivään, vaan koitin olla niin vakava kuin suinkin. Hän piti minua ensin ikävänä ja vihdoin sietämättömänä; tuo tuollainen ei se sopinut minulle, sanoi hän, ja hän muisti kyyneleet silmissä kuinka erinomainen minä olin ollut talkoissa, kun astuin esille sukkasilla, nurinväännetty yönuttu yllä, tein hullunkurisia hyppyjä ja virnistelin naamalleni. Silloin minä halveksin häntä. Ja se oli kaiken loppu."
"Etkö sinä enää laula?"